Ihanaa Syksyä!

Tänään sen taas oikein kunnolla tajusin!
Rakastan Syksyä. Taidan olla ihmisenäkin kuin Syksy! Keväällä teen hommia jo rauhoittuen, Kesällä kasvatan voimiani , Syksyllä Elän Täysillä jotta pimeä Talvi menee sillä energialla!
Lähdin tänään Opaskoirani Bopin (www.facebook.com/katjajaopaskoira) kanssa päivälenkille ajatuksena että mennään fiilis pohjalta..se fiilis vei meidät sitten 3h Reippaalle metsäseikkailulle! Bopi oli minulla muuten irti,mutta tie pätkät pidin kiinni ihan muiden mielenrauhan vuoksi. Bopi ei varsinkaan kotimatkalla tahtonut muuta kun nukkkumaan 🙂 Muutenkin koen että remmi lenkillä on vain turvallisuusapuväline. Ei se missä roikutaan kun viimeistä päivää!
Tänään Kuopiossa oli Ihana Aurinkoinen ja pikkuisen tuulinen sää, joten ei liian kuumakaan reippaalle lenkille!
Minulla on nyt testattavana tuo liikkumistutka, joten voin sanoa että liikkuminen on aktivoitunut kyllä senkin vuoksi. Pieni asia,mutta kun tekniikka kiinnostaa niin tuokin on ollut Erittäin motivoiva asia!
Olisi pitänyt ottaa vain eväät kahvin kera mukaan metsäretkelleni, kun huomasin selkeästi verensokereiden laskevan liikkuessani noin pitkään. Ja epilepsialääkekin myöhästyi pari tuntia joten ilta on nyt otettava rauhallisemmin.
Ja mihin tässä kiire olisikaan, Bopi näyttää siitä juuri Oikeaa esimerkkiä maaten pitkin pituuttaan keskellä olohuonetta, eikä häiritse vaikka pienet koirat välillä yli pomppiikin…
Jos minun pitäisi valita vuoden ajoista se paras se olisi ehdottomasti syksy!
Eli ei liian kuumaa, sadetta välillä ja silloin saa lenkkeillä varmasti rauhassa koiruuksien kanssa. Ei ole liukasta ei tarvitse varoa liukastumista ja parasta on että epilepsiakin on yleisesti ollut parhaassa voinnissa aina syksyisin.
Vuosi sitten tähän aikaan oli haikea olo. Tiesin töiden siinä muodossa loppuvan ja tulevaisuus oli auki. Nii se on nytkin mutta paljon positiivisimmin näkymin!
Oikeasti Uskon Elämän kantavan ja sen Elämän Syksyn ja Heräämisen tulevan aina uudelleen. Eihän näistä Ihanista Päivistä osaisi nauttiakkaan mikäli Elämä olisi aina tälläistä Onnen Huumaa!
Olen Elämässä oppinut nauttimaan pienistä asioista. Ihan siitä että saan arjen pyöritettyä, lapset ovat iloisia ja hyvin voivia. Ei sitä enää tässä iässä odota sitä kuuta taivaalta tippuvaksi ja että Elämä kerta rysäyksellä muuttuisi taivaalliseksi ja kaikki sujuu juuri kuten toivon!
Huomaan siis viimeisen vuoden aikana kasvaneeni aikuiseksi. Aika pelottava ajatus… Täytinhän siis kesällä jo 38vuotta, eli pitkään siinä meni,mutta Hyvää kannattaa odottaa!!
Odotan vielä yhteä kovasti että talomme olisi jonain kauniina päivänä valmis ja asuisimme oikeasti tuolla alakerrassa,mutta sen aika ei ole vielä ja onhan meillä reilusti yli 140neliötä asuinpinta-alaa jo nyt… Eli siivottavaa riitttää.. Ehkä on ollutkin Hyvä ettei alakerta ole ollut valmis ennen kun saan lapset Oikeasti siivoamaan omat jälkensä hetimiten ja että osaisivat sitten siivota tämän yläkerran ihan itse…
Reissuahan se tällekkin viikollle vielä iskee.. Eli torstaista sunnuntaihin olen Näkövammaisten liitossa Pohjoismaisessa Naisseminaarissa. Ja Tottakai Bopi mukana eli lenkkeilyä tulee riittämään varmasti jokaisellle tauolle ja välihetkelle,mutta toisaalta istumistakin päiviin mahtuu paljon 🙂
Mutta eiköhän sitä nyt ole ihan aika vain keskittyä arjen kuvioihin vielä tänään ja pyykkiä ainankin odottaa tuolla taas kaappiin saatttamista… Sitä riittää aina varmuudella 🙂

Äitiyden Pohdintoja :)

Erittäin Kiireisen ja moni muotoisen viikon jälkeen olisin suunnitellut, että tänään on Koko perheen laiskottelupäivä… Mutta eihän se tietenkään niin mennyt…
Aamu alkoi hyvin ja luulinkin että tänään todella kaikki ollaan koko päivä ihan tässä kotosalla.
Mutta taas mieheni Niko lähti töihin ja minä huomasin jossain vaiheessa että vaikka olin päättänyt etten tänään tee näitä kotihommia.
Mutta Arjen pyöritykseen täällä kuuluu niin ruuanlaittoa, pyykkihuoltoa, koirien lenkitykset ja muu touhu, oli arki tai pyhä, siitä ei näköjään yli pääse. Ja vielä äsken päätin että on se viikonlopun kunniaksi imuroitava, ja imuri esiin ja imuroimaan vielä !
Nyt kun Äitien blokseissa on kiertänyt haaste kirjoittaa aiheeseta blokiin, mitä itse kokee Äitiydessään mistä tavoista pitäisi päästä eroon tai ovat ns heikkoja kohtia…
Minun oli pakko pyytää lapset apuun tässä hommassa, koska olen tehnyt itse Erittäinkin tiukkaa itsetutkistelua ja kasvattanut itseäni pois ns heikoista kohdista…
Olen ollut luonteeltani ennen huomattavasti kärsimättömämpi ja temperamenttisempi, kieleltäni olen ollut Erittäinkin kova välillä….
Äkkipikaisuudestakin olen koittanut päästä eroon pikkuhiljaa…
Lasten puoleen käännyin sitten nyt loppujen lopuksi, kysyäkseni mitä he toivoisivat minun muuttavan, että olisin Äitinä ” Täydellisempi”… Hiljaista oli silläkin saralla. Meillä puhutaan asioita suoraan muutenkin ja kaikki ovat valmiita mukautumaan kun järkevää keskustelua asioista käydään. Ainoa konkreettinen asia saatiin lasten kanssa keskusteluissa esiin oli se että Äiti saisi välillä olla vähän rauhallisempi eikä koko ajan olla jotain touhuamassa jotain…
Mutta kun koen itse usein , ettei Arki oikein pyöri muuten jos en oikeasti tee näitä hommia lähes koko ajan, kun olen kotona…
Mutta lähes yh:na kun Arjen joudun kotona mieheni Nikon työn vuoksi pyörittämään on nyt tämä tilannne…
Kyllähän meillä lapsetkin joutuvat asioita tekemäään, ,mutta silti koen että minä olen täällä se aikuinen ja Äiti joka loppujen lopuksi asioista huolehtii. Heillä on Oikeus kummminkin olla lapsia….
Nyt kun oikein heikkouksiani pohdin on varmasti tämä Suuri Eläinrakkauteni ja se että tahtoisin pelastaa kaikki maailman Eläimet huonolta kohtelulta….. Onneksi ,mieheni Niko pitää jonkinlaisen ruodun minulle tässä asiassa,muuten pelastaisin kodittomia kissoja talon täydeltä tänne 🙂
Mutta Sokeudestani huolimattta koen olevani Paras Äiti Omille lapsilleni! Ja jotenkin koen että meistä ihan jokainen voi itse keskitttyä itsensä kehittämiseen ja saada itsensä ihan Erillaisiin pohdintoihin 🙂 Eli Meillä imuroidaan päivittäin, pyykki pyörii joka päivä, pyykit suoraan kuivumisen jälkeeen kaappiin ja eläimet hoidetaan loppuun asti Täysillä 🙂 ja meillä ei se että minua väsyttää tai kiukkuttaa ole ikinä perustelu sille ettei koirat esim saa päivän pitkää 2h lenkkiään kaiken muun keskellä, kyllä sen ajan löytää kun tahtoo… Mutta huomaan etten kyllä sitten harrastakkaan mitään erikoisempaa.. Harrastan Arkea 🙂

Epilepsia Peikko muistuttelee Elämästään…

Johan sitä sainkin nauttia ihan tavallisesta Elämästä…
Lauantaina sitten olimme Itä-Suomen Tukikoira hankkeen mukana Tukikoirahankkeen viimeisessä infotilaisuudessa ja kun sen jälkeen kun tulimme kotiiin oli olo heikko, mutta enhän minä sitä tajunnut taas. Olin huilaamasssa ja mieheni Niko tajusi että jostain on nyt kun aloin jutella ihan sekavia, mikä on minulle Erittäin harvinaista edes epilepsia kohtauksissa.. Siinä sitten Niko reagoi hetkesssä ja sain lääkkeen , joten kohtaus ei ehtinyt edetä kouristuksien puolelle asti…
Mutta sen se sitten teki että sunnuntai meni klo 15 asti ennen kun olin oikeasti taas kiinni tässä maailmassa…
Pieniä kotihommia Äitinä tietenkin tein,mutta paljon jäi tekemätttä ja sekaisin oli huusholli…
Illaksi saimme sitten vielä vieraita,mutta onneksi sellaisia vieraita joille saatoin suoraan sanoa etten ole ihan kunnossa eli itsepalvelu …
Tänään maanantainana alkoi sitten arki ja olo on edelleen hoh hoh… Tuntuu ettei oikein järki juokse vieläkäään vaikka paljon pitäisi saada aikaan.. Esikoisemme Kata on koulusta etäpäivällä ja Toni poikamme lähti Isänsä mukaan töhin koska heillä on taksvärkkipäivä ja vain kuopuksemme Inka suuntasi kouluuun aamulla!
Ja minä Bopin kanssa tietenkin töihin 🙂
Muuten Elämä on sujunut omilla uomillaan, eikä mitään suuuria mullistuksia…. Vaikka siltikin odotan edelleeen sellasita tylsää Elmää missä ei tapahdu mitään enenpää kun perus arki 🙂
Tänään olisi töiden jälkeen vuorossa Tukikoira Sisun (www.facebook.com/tukikoirasisu) Työhuiviin kirjoitus jossa kerrotaan Hänen Oikeasti olevan Tukikoira ja toivototavasti saa sen jälkeen asiallisempaa kohtelua.. Vaikka lain mukaan ei Tukikoirilla ole vastaavia oikeuksia kun esim Opaskoirilla,mutta toivoisin joskus niin vielä olevan ja , aikaa sekin vie ,mutta aika ei ole kortilla :9

IT-kouluttajien Koulutuspäivillä

Keskiviikkona sitä sitten lähdin Näkövammaisten IT-kouluttajien koulutuspäiville Helsinkiin.
Junalla Helsinkiin ja yötä ensin Näkövammaisten liitossa Iiiriksessä ja torstaina reippaana koulutukseen 🙂
Torstaina päivä koulutusta Iiriksessä ja sitten jatko Tallinnan laivalla 20h risteilyllä 🙂
Koulutuksen sisältö oli hyvä ja muutenkin kaikki sujui Upeasti!
Silloin kun lähdetään viemään näkövammaisia tälläiselle reissulle on tärkeää tehdä alkujärjestelyt hyvin.
On oltava selvää kuka vastaa mistäkin porukasta silloin vain homma voi toimia!
Porukka johon minä kuuluin oli aivan Upea Avustaja Viivi! Vielä kerran Suur Kiitos Hänelle!
Viivi ei jäänyt pohtimaan miten tehdään jos ei tiennyt, hän kysyi ja sitten jo toimittiinkin 🙂
Shoppailutkin sujuivat jouhevasti ja missään vaiheessa en pohtinut että mitenköhän tämä homma loppuun asti hoituukaan!
wensimmäinen kerta kun näillä päivillä olin ja ensimmäinen kerta kuulemma kun nämä näin Erikoisissa olosuhteissa järjestettiin, joten pioneerina olin mukana!
Kotona kaikki suhui hienosti, koska Äitini oli täällä apuna. Mieheni Niko tekee pitkiä työpäiviä ja koen että en voi olla vieläkään luottavaisin mielin jos lapset joutuvat olemaan pitkiä aikoja keskenään.. Selkeä kanaemo kun olen 🙂
Eilinen päivä olisi mennyt huilatessa,mutta olin sopinut etttä olen mukana Tukikoirahankkeen infotilaisuudessa Mikkelissä…
Sinne siis suuntaus heti aamusta. Jäin kyllä esikoisemme Katan luo yöksi kaupunkiin, näin oli helpompi lähteä liikenteeseen aamusta sitten, mutta eilinen päivä meni muuten kyllä Arkeen palautumisen merkeissä ja koitin antaa huomioni kuopuksellemme Inkalle, joka selkeästi oli Äitiä kaivannut kotiiiin….
Minulle on tällä hetkellä erittäin tärkeää saada koulutettua itseäni eteenpäin ja saada oppia monelta alalta, mikä se minun lopullinen urasuuntaus sitten onkaan!
Kirjoitin juuri ennnen tätä IT-pävistä pienen matkaraportin Pohjois-Savon Näkövammaiset ry:n hallitukselle, koska hehän minut olivat rissuuun lähettäneet, minulle on tällä hetkellä Erittäin tärkeäää saada kaikki reissuuun liittyvät asiat hoidettua ja päästään huomenna tiukasti taas jo Arkeen kiinni 🙂
Tätä kun kirjoitan pyörii pesukoneessa reissupyykit ja palautelomake järjestäjille on seuraaavaksi tulosssa työn alle!
Huomenna napapakasti jo arkeen tosiaan kiinni,mutta tänään jo Äitini lähtee kotiin ja minun on otettava Arjen pyöritys vastuulleni…. 🙂

Kaikkea sitä meidän arjessa…

Olin suunnitellut kirjoittaa Elämästä Epilepsiaa sairastavana ,mutta sen kirjoituksen aika onkin myöhemmin. Niin paljon muuta on sattunut ja tapahtunut…
Olimme tässä mm viimeisen vuorokauden ilman sähköä. ja nettikin alkoi vasta juuri muutaman tunnin viiveelä pätkittäin toimimaan..
Moni voi ajatella, jotta mitäs tuosta .. Mutta kun meidän perheen isä on yksi niistä miehistä jotka tuolla metsässä koittavat korjata myrskyn tuhoja ja saada ihmisille sähköä. Eli minä olen ollut täällä yksin lasten kanssa siis..
No, sen verran pitää korjata että kyllä Niko kävi 2 h tuossa nukkumassa, ennen kun taas lähti…
Ei meillä täällä hätää ole, ja tiedän että hätäpuhelut menevät viimeiseen asti läpi vaikka linkkitorni ei toimisikaan kunnolla,mutta silti aika turvaton olo tässä on lasten kanssa ollut…
Eri asia olisi jos asuisimme esim kerrostalossa ja naapurit ihan vieressä hätätilanteesssa lapsille apuna, mutta täällä maalla tilanne onkin erilainen…
Onneksi näitä sähkökatkoksia tässä mittakaavassa ei ole usein…
Syrjintään olen tällä menneellä viikolla törmännyt opaskoiran kanssa monta kertaa ja niiden tiimoilta olisi asioita hoidettavina, mutta,mutta luulen että teen niistä kirjalliset osuudet tänään ja käytännön asioiden toteutus alkaa vasta kun tauti hellittää… On se niin kummallista että vielä nykyajankaan Suomessa ei tiedetä mitä Opaskoira tarkoitaa ja sille annetaan työrauha ja Opaskoiralla on oikeuksia…
Myös kuulokokeet odottavat minua nyt lähitulevaisuudessa… Ensin luulin että kaikki johtuu vain stressistä,mutta niin ei olekkaan…Vieläköhän Bopi pääsee kuulokoirakoulutukseenkin…
Eli Haasteita tullut lisää mikäli niitä ei tarpeeksi ole ollut, samaan aikaan moni asia viikolla saatiin hoidettua mm kuopuksemme Inkan liikkumisasiat kouluun jne on hoidossa ja koska syksy on alkanut näin Hienosti kaikilla lapsilla , Tuntuu kohtuuulliselle , että jotain Erikoista olisi syyslomalle keksittävä! Kyllä me arjessa niin kovassa paineessa olemme , että irtiotto olisi tarpeeseen. Ikävä kyllä se tapahtuu ilman miestäni, koska Hän ei varmastikkaan mukaan pääse,mutta uuden haasteenhan se minulle tuo lähteä taas lasten kanssa liikkeelle!
Mennyt viikko on olut haasteellinen.
Viikkoon on mahtunut paljon töitä, luottamustoimia, mutta ennen kaikkea aikataulujärjestelyjä ja kun bonuksena Kata sairastui ensin flunsasaan alkuviikosta ja minä torstaina soppa valmis…
Otimme Tukikoira Sisun tähän meille että Kata sai huilata , kun samaan aikaan kumminkin veti koulua ja autokoulun teoria tunteja läpi. Torstaina Hän joutui jo luovuttamaan ja jäämään sairaslomalle Hänkin. Mutta sisu oli meillä lauantaihin asti suoraan , kun olimme Kuopiossa järjestettävässä Tukikoira Hankkeen infotilaisuudessa puhumassa. Otin Sisun kyllä vielä sieltäkin meille, koska huomasin , ettei Kata ole kunnossa ja nyt on paras lähteä nukkumaan…
Itse kun tulin kotiin mittasin kuumeen vaikka aina sanon ettei kumme mittaamalla muutu olin järkyttyä kun kuume mittari sanoi että lämpö on 39.2… Eipä ihme että vähän väsytti tehdä kotihommia…
Mutta nyt tänään otetaan renosti ja koitan kirjallisia hommia saada pois käsistä. Samoin facebook sivuja on saatava ajan tasalle. Ja Tukikoira Sisu viettää tänään 1v Syntymäpäiviään, joten eiköhän niitäkin jotenkin vielä juhlita täällä!

Antaako haasteiden lannistaa vai meneekö eteenpäin?

Tämä on asia jota olen joutunut viime aikoina pohtimaan paljonkin?
Niin omalta osaltani kun lähipiirin myötä.
Itse olen luonteeltani ihminen, joka menee läpi vaikka harmaan kiven, mutta toisaalta ymmärrän sen ettei kaikki ole luonteeltaan samanlaisia….
Mutta jään vain miettimään heti että niin helppo on jäädä synkistelemään asioita joita ei voi tehdä tai ei voi saavuttaa. Se lista on meillä jokaisella varmasti loppujen lopuksi pitkä jos oikein jää miettimään.
Tämän viikonlopun olen viettänyt Epilepsia liiton verkkovertaisohjaajien koulutuksessa ja eilinen iltapäivä vietettiin Suomenlinnassa… Siellä minä oppaan kertoessa tulin samalla tavalla mukulakivikatuja perässä koiran kansa kun muutkin 🙂 Ei se helppoa ollut ei koiralle eikä minulle,mutta selvittiin.
Väsynyt on koira vielä tänäänkin kyllä selkeästi,mutta taas vain voitimme itsemme ja selvisimme asiasta mikä olisi voinut olla ajatuksen tasolla ylivoimainen 🙂
Vastoinkäymisten tullessa vastaan on ne kohdattava juuri siinä eikä jäädä surkuttelemaan… Sen olen oppinut ja huomaan itsekkin olevani näin paljon vahvemmilla Elämässä kokonaisuudessaan!
Olen varmasti välillä rasite läheisille, kyllä minä sen tiedostan,mutta en ole itse valinnut osaani ja sitä että olen sairastunut jne. Myöskään en tahallani rasita ketään ja koitan selvitä omillani siihen asti kun se on mahdollista. Aina se ei ole ja sekin on hyväksyttävä vastoinkäymisenä …
Epilepsia on olllut hyvin rauhallisena nyt,mutta mitä se keksiikään siinä vaiheessa kun kotiin pääsemme on sen hetken tilanne sitten…
Ensi viikko vaikuttaa tässä vaiheessa tavallista rauhallisemmalta, mutta vielähän tuo ehtii täyttyä, vai tuntuuko se vain siltä, kun en stressaa jokaista asiaaa jo valmiiksi ja mieti miten asia voi mennä vikaan…

Mihin kaikkeen eksynkään…

Sitä ei onneksi viikon alussa tiedä mitä viikko tuokaan tullessaan.. Sitä moni sanoo, että sokea Elää rauhallista Elämää kotona,mutta minun osalta Elämä on vain toisin…
Viikon aikan ehdin tehdä töitä, istua kokouksissa, autokoulun teoriatunneillekkin pääsin istumaan ja kuuntelemaan!
Tänään sitten hypättiin Nikon ja Opaskoira Bopin kanssa junaan ja tulimme Helsinkiin Epilepsia liiton verkkovertaisohjaajakoulutukseen.
Täällä sitä sitten ollaan äänessä sunnuntaihin asti!
Niin, miten tämän on kestänyt epilepsia ja muut sairaudet, voisin sanoa että suht hyvin yöllisiä kohtauksia on ollut kyllä, mutta selvillä vesillä vielä ollaan sillä saralla.
Nautin Elämästä ja Elän Täysillä
Lasten kanssa on olllut Erittäinkin vauhdikasta. Kun keskiviikko iltana lähdin Tukipilarin järjestämme vapaaehtoisten Kallavesi risteilylle huokaisin syvää… Meillä kun jo kuopuksellakin on murrosikä täysillä päällä ja esikoisen anoreksiakaan ei ole vielä unohdettu mietin tosiaan että miten tästä selviää… Mutta kun soitin risteilyltä kotiin joka kesti Kallavedellä sen 2h Kallavedellä sain kuulla että kotona on kaikki hienosti eikä mitäään kiukuttelua ole ollut…. Mutta Äidillle sitä kyllä riiitti.. Ei ollut makaroonilaatikko joka oli Isoveljen laittamaa ei kelvannut pikkusiskolle jne… Hoh hoijaa…
Niko on edelleen tehnyt todella paljon töitä ja olen ollut välillä kuin yksinhuoltaja ja se on kyllä voimille ottanut tämän komppanian kanssa,mutta tämä kahden keskinen viikonloppu on tullut kyllä tarpeeseen.. joten koitetaan nauttia siitä! Eli monellammat omilla koneillaan ja koira nukkuu tyytyväisenä 🙂 Mutta tämä on meidän Arkea ja me nautimme tästä !

Uudet Tuuletko Elämään?

Viimein Elämässäni Uskon siihen, että Elämä oikeasti kantaa ja selviämme Elämästä!
Viimeinen 2 vuotta Elämästä on mennyt aika Taistelun merkeissä ihan olemassa olostamme.
Lapsen vakava sairastuminen ja sen mukanaan tuomat ongelmat, oma taistelu Elämästä ja muun perheen jaksaminen siinä samalla on kuormittanut meitä kaikkia niin että nyt vasta huomaan että Kesän aikana olemme Uskaltaneet antaa Tunteiden vyöryä Ylitsemme niin Iloisina kun Negatiivisinakin tunteina. Enää ei ole tarvinnut niitä lakaista maton alle!
Kalenteria olen voinut täyttää Hyvällä mielellä pientä jännitystä tuntien kumminkin… Haasteita haen usealta eri saralta tällä hetkellä ja samalla tiedän että 1. asia Elämässäni on Perhe! Enään sitä virhettä en tee että koitan olla Super Äiti ja selvitä kaikesta ihan noin vain… Tiedän jo rajani…
On ollut Hienoa seurata esikoisemme toipumisen tietä anoreksiasta yli ja samalla olla rinnalla kulkija silloin kun Hänellä oma usko toipumiseen on huojunut.
Joten luvassa tästä lähtien varmasti Iloisempia Päivityksiä Elämästämme!
Ensi viikon ohjelmaa vähän voisin avata… Kata ja Tukikoira Sisu ( www.facebook.com/tukikoirasisu) ovat heti maanantai aamun piristykseksi lehtihaastattelussa ja minulla alkaa viikko IT-hommissa. Kokouksia Kallavesi risteily ja muuta arkista puuhaa viikkooni mahtuu 🙂 Pe-su vietän Helsingissä Epilepsialiiton verkkovertaisohjaaja koulutuksessa. Mieheni Niko lähtee mukaani joten parisuhde aikaakin kerrankin siis luvassa, mutta tietenkin Opaskoira Bopi on myös mukana ( www.facebook.com/katjajaopaskoira ) .
Tälläisin aatoksin lähdemme Uuteen Viikkon luottaen tulevaan koko Sydämellämme!!

Kesäloma loppui ja Arki alkoi!

Vauhdilla meni Kesäloma! Ei voi muuuta sanoa!
Lomaamme on ollut helppo seurata täältä kirjoituksistani, joten minkäänlaista ns loppu yhteenvetoa en ole kirjoittamassa!
Eilen olin kuopuksemme kanssa viimeisiä koulutarvike hankintoja tekemässä ja pohdimmekin siinä ettei meillä ikinä ole ollut näin Super Aktiivista Kesälomaa!
Tässä tahdon Kiittää kaikkia sen mahdollistaneita,mutta Erityisesti Radio Dei:tä, jonka Kesäperheenä saimme tämän Kesän ollla!
Haastetta ja Onnistumisia niiitä Kesään mahtui paljon!
Paljon opimme perheenäkin tänä Kesänä. Opimme sen että me olemme niin tiukka paketti Yhdessä että pärjätään milloin ja missä vain kun vain luotamme itseemme ja toisiimme!
Eilen aloitti opiskelun esikoisemme ja tänään nuoremmat lapset. Ihana ollut seurata sitä jännitystä mikä edelleen koulun alkamiseen liittyy, vaikka ei enään alaluokille mennäkkään 🙂
Itse henkisesti käyn nyt kai vasta prosessia keväästä ja pohdin paljon kuolemaa ja ihmisen merkitystä tässä maailmassa. Uskon asiat ovat olleet ehkä tänä kesänä enenmän mielessä, varmasti paljon johtuen siitä kuinka hiuskarvan varassa taas kerran Elämäni oli keväällä. Olen niin Kiitollinen että saan olla edelleen seuraamassa lasteni kehitystä aikuisuutta kohti ja olla vaimo miehelleni jota rakastan!
Tätä kirjoitan vähän haastavassa tilanteessa kun Tukikoira Sisu( www.facebook.com/tukikoirasisu) makaa päälläni ja on päättänyt että Hän tarvitseee nyt kaiken huomion. Ihanaa on ollut että kesän aikana myös Sisu on alkanut merkkkaamaan epilepsiakohtaukseni. Iso apu ja helpottaa Elämääni paljon!
Mutta Positiivisin ajatuksin lähden Syksyä kohden ja Luottaen siihen että Elämä kantaa varmasti siloinkin,kun itse ei jaksa taistella!!

Peurungan Kylpylässä lomaviikko vietetty :)

Viikko sitten maanantaina mieheni Niko vei minut ja lapset Peurungan Kylpylään tuetulle lomaviikolle joita RAY tukee ja Solarislomien kautta mm voi hakea. Suosittelen kaikille!
Mutta palataan meidän lomaviikkoon.
Alku ei mennyt todellakaan lupaavasti. Koimme paljon ennakkoluuloja ja asenneongelmaa. Minusta alkoi nopeasti tuntua jotta nyt olemme aivan väärässä paikassa ja olin valmis pakkaamaan tavarat ja lähtemään kotiin.
Nuoremmat lapset Inka ja Toni nauttivat kyllä alusta lähtien Kylpylästä Täysillä joka Peurungassa. Ja heitä enenmänkin huvitti ennaakkoluulot ja asenneongelmat. Hyvä esimerkki on mm että alku esittelyssä kaikki ohjelma oli sellasta että ei sokea voi osallistua ja kun asiasta huomautin, sain ikävän kommmentin että täällä tyyliin tehdään näin. Asian olisi voinut sanoa muutenkin ja asioita voidaan mukauttaa jos tahtoa on, mutta kommentti että tehkää perheenä lapsesi auttavat Sinut oli minulle liikaa.
Koska minähän kirjoitan Blokia www.facebook.com/katjajaopaskoira kirjoitin sinne aika tiukkoja avautumisia, sekä kyllä ihan Peurungan omille face sivuillekin.
T’ässä vaiheessa Peurungan työntekijä markkinoinnista Johanna otti Upeasti kopin asioista ja pyysi palaveriin asioiden tiimoilta ja sen jälkeen kun Hän alkoi asioita ajamaan eteenpäin ja asioista puhuttiin asioiden Oikeilla nimillä alkoi homma sujuakin Kiitettävästi! Kiitos vielä Johannalle!
Torstaina sitten Kata ja Toni tahtoivat lähteä kotiin, Kuopio Rocki veti jo puoleensa. Tonia rakentamaan niitä Isänsä kanssa ja ja Kataa Kavereiden kanssa sitten:)
Mutta eihän siinä mitään ja tässä vaiheeessa sain lomalta jo Opaskoira Bopinkin remmiin ja minun liikkuminen ja itsenäinen olo helpottui kummasti!
Sekä henkisesti oli helpompaa, kun asiat olivat selkeästi esillä ja minulla oli suora yhteys markkinointi-myynti-ihmisiin ja epäkohdista pääsin kertomaan heti. Toivottavasti näin tekee muutkin heti, eikä jätä asioita omaan mieleen ja sen vuoksi jää pois lomalta tai keskeytä sitä kuten minä
suunnittelin.

Epielpsia on sairaus mistä minulla kertoo koko ajan kädessä oleva ranneke,mutta kun kohtaukset eivät tavallisesti minulla ennakoi näin olen uuden asian edessä vähän tässä itsekkin nyt.
Uiminenhan meillä oli se 1.Juttu loman ajan. Peurunka tarjosi siihen upeat mahdollisuudet! Luonto oli ihan vieressäja Bopi otti ilon irti syöden isot määrät mustikoita ja vadelmia suoraan itsenäisesti… Hoh hoijaa..
Rentoutuminen oli varmasti minulle se tärkein anti lomasta. Pääsin valmiiseen pöytään syömään, ei siivoamista eikä ruuan laittoa. Todellista luksusta perheen Äidille siiis!
Sattumuksista on jäänyt Erityisesti mieleeni tiistai-illan epilepsiakohtaus iltapalalla. Lähtiessä huoneestamme tajusin jo että vointi ei ole hyvä,mutta ei liian heikko kumminkaan ja päätin että ok. Lähdetään iltapalalle nyt kaikki vain. Kävellessä huomasin etten pysty puhumaan kunnollla,mutta kun tämän huomaa vain minä ja edes lapset eivät tätä huomanneet. Otimme iltapalan ja olin tässä ollut ulospäin ihan normaali. Pääsimme pöytään ja siinä olin jo ollut vähn poissaoleva. Mutta sitten syödessä alko vasen käsi vispaamaan ja vetelin kaikki juomat lasten päälle. Esikoiseni Kata tajusi tilanteen ja osaa siihen reagoidakkin jo tässä tilanteessa kuten pitää. Aisasta ei tehdä numeroa. Juomat menivät Inkan päälle lähinnä ja Tonille ja Inkalle tuli selkeästi olo etteivät halua olla siinä tuijotuksen kohteeena hetkeäkään, koska kaikki ihmiset myös henkilökunta jäi tässä vaiheessa vain tuijottamaan mitä seuraavaksi tapahtuukaan…ja toinen sattumus mikä jäi Hyvin mieleen lomalta oli myös iltapalalta. Jossa koin että Olen Onnistunut Kasvattaja! Olimme linjastolla ottamassa iltapalaaa,kun siihen tuli Huutamaan törkeyksiä 2. n.7vuotiasta poikaa. Kukaan aikuinen ei sano mitään, mutta Kata sanoo: Tuollaiset puheet eivät sovi teidän ikäisille, siistikää suunne! Takaisinhan sieltä tuli keskisormen näyttö, mutta kertoo todellla mistä oli kyse. Vanhempia ei missään siinä, mikäli nimittäin olisi ollut olisi Katalla ja mulla asiaa. Mutta sitten vähän lisää loma kuulumisia.
Epilepsia on edelleen pelottava sairaus. Ei tiedetä että Oikeasti moni meistä Eläää Ihan tavallistakin Elämää kohtausten lomassa… Ja Epilepsiasta minulla kun kertoo vain ranneke kädessä on ihmisten ehkä välillä tietää mistä onkaan kyse, kun alan käyttäytymään ihmeellisesti. Minulla kun Epilepsia on vielä tälläinen joka näyttää muuttavan muotoaan säännöllisesti…
Ilmat suosivat meidän lomaviikkoa ja näin jälkikäteeen harmittaa ettemme enempää hyödyntäneet ulkoilma mahdollisuuksia, mutta eihän sitä kaikkea kerralla ehdikkään 🙂
Loppuyhteenvetona viikosta voisin sanoa että Alkuvaikeuksien jälkeen Todellla Mahtava ja Voimauttava viikko on takana! Sekään että Epilepsia on tullut nyt arkiseksi osaksi Elämääni ei tällä hetkellä saa minua lannistettua, olen Todellakin Voimaantunut!
Huomasin, tämän lomaviikon aikana rohkistuneeni paljon. Pääasiassahan liikuin vain lasten kanssa ja silloin Todella minä olen se Aikuinen. Lapseni eivät koskaan ota aikuisen roolia ja hoida minua tai eivät ole avustajaiani!
Tätä asiaa on välillä ihmisten vaikea ymmärtää…
Mutta toisaalta jos me vammaiset jäisimme kotiin ja emme olisi näkyvillä ei näihin ennakkoluuloihin tai asenneongelmiin voitaisi vaikuttaa. Näin ja avoimella keskustelulla saadaan vain parannuksia. Mutta milloin se opitaan todella että Esteettömyys on muuten muutakin kuin luiskat ja kaiteet…. Ehkä 50 vuoden kuluttua…. Toivon niin kovasti ainakin.
Tämän viikon olemme aloittaneet kotoisissa tunnelmissa, mutta tänään jo Kuopuksemme Inka hyppäsi bussiin ja matkasi Juvalle Mummolaan vielä kun ehti ennen kun loma loppuu. Olen taas kerran niin Onnelllinen siitä että meidän lapsilla on mummolat missä heistä todella välitetään ja ovat aina Tervetulleita. Minulla kun sellaisia ei ole ollut itselläni, koska ei enää elossa ollut isovanhempia on tämä ollut minulle ison oppimisen paikka. Pitkään ajattelin että en kehtaa työntää lapsia mummolaan hoitoon vaikka itse olin miten väsynyt… Mutta näin sitä kasvaa ihmisenä meikäläinenkin, joten miksi sitä ei kasvaisi ihmisillä tietoisuus Erilaisuudesta. Mutta nyt Täällä alkaa koirilla olla ruoka aika jo niin paljon myöhässä joten on pakko lopettaa ja laittaa tämä teidän iloksenne ettei koirat lopullisesti menetä hermojaan 🙂