Kuvia Katjan perheestä

DSC_0117 DSC_0124 DSC_0128 DSC_0151 DSC_0154 DSC_0161 DSC_0163 DSC_0169 DSC_0170 DSC_0178 DSC_0182 DSC_0186 DSC_0188 DSC_0190 DSC_0191 DSC_0195 DSC_0206 DSC_0212 koirat Toni

Kuvia Katjan perheestä. Vaalea koira entinen opaskoira Camilla, pikkuinen mopsi on Topi ja saksanpaimenkoira nykyinen opaskoira on Camilla.

Vaalea koira on entinen opaskoira Pami, pikkuinen mopsi on Topi ja musta saksanpaimenkoira on nykyinen opaskoira Camilla. Kuvissa myös perheen kaksi lasta Inka ja Toni ja kilpikonna.

Erillainen viikonloppu

Niin, milloin tämä minun hyvin suunniteltu viikonloppu menisi kuten suunnittelen, ehkä vanhainkodissa sitten, jollen sielläkin saa jotain kaaosta aikaan.

 

Eilinen sähkökatkos kesti sitten vain 3h, eli vähällähän me selvisimme, Odotimme jo pidempää, koska asumme tässä junaradan vieressä ja sähkö tulee samalta syöttöasemalta meille kuin tuohon junaradalle, ja yleensä kyllä saadaan heti sähkö takaisin. Mutta kun täällä kylällä alkoi muualla olla sähköt mutta ei täällä…meillä.
Mutta siivousinnon se onneksi ehti aika hyvin kadottamaan, jotta vain astian- ja pyykinpesukoneet pyörivät illan aikana. Imuri sai vielä huilata kaapissa.

 

Tänään heräsin siihen kun kuopuksemme Inka tuli kysymään, että voiko lähteä jo ulos? Sekunnissa herätys siis, mitä kello? Ja kun kuulin sen olevan jo 9 salamana ylös ja epilepsia lääkkeet ottamaan, koiratkin olivat vain kuulleet sanan ulos ja ruoka kuppien luo tulo kesti juuri sen ajan kun otin lääkkeet.
Aamupäivä menikin aloitellessa sitä siivousta, mutta imuri edelleen pysyi kaapissa tiukasti. Kun kyllä tätä tavaraa on niin paljon väärissä paikoissa jotta siihen saa menemään kyllä tätä aikaa.…

 

Sitten sainkin ehkä taas niitä huonoja ideoita ja päätin lähteä Camillan kanssa reippaalle lenkille ennen Hannan tuloa ja valokuvaus sessiota auringon paisteessa. Lenkin puolivälin jälkeen olimme tien ylityksessä kkun tajusin että nyt tulee kohtaus ja sellainen syöksy tien yli ja kun ajan x jälkeen aloin tajuta jotain tästä maailmasta Camilla nuoli naamaani ja minä aloin itkeä ja hätä Camillalla vain lisääntyi. Itkin kohtausta ja sitä iloa, etttä Camilla oikeasti tajuaa tilanteen kun saan kohtauksen. Sieltä ojasta sitten ylös kädet ja polvet auki. Matka jatkui kun jalat taas kantoivat ja puhelinta en hetkeen osannut käyttää, mutta kun taas sormet hallitsin soitin kotiin ja kerroin tilanteen ja myös sen että pärjään ja kävelen kotiin kyllä. Useamman kerran tajusin camillan oikeasti hallitsevan lenkin aikana tilannetta, veti minut syrjään ja hidasti aivan erikois tarkkana monttujenkin kohdalla ja silloin kun tukkirekkoja tuli vastaan vei vielä syrjempään jne. Loppulenkillä palkitsin neidin ja laskin irti ajatellen että saa juosta ja laskea höyryt pihalle, mutta ei, neiti vain hiljakseen meni ja tarkkaili minua koko ajan, ja oli selkeästi helpottunut kun otin valjaisiin taas.

 

Turvalllisesti tulimme kotiin ja valokuvaus rupeamaan, mistä Hanna laittaa sitten kuvia tännekkin. Ulkona on niin ihana auringonpaiste ja se lumi mistä saimme hetken nauttia on melkein poissa taas ja uusi rapakeli on alkanut.…

 

Tähän päivään tulee vielä kuulumaan Ystäväni Annikan kyläily meillä, kun tuntuu että vaikka teen osa-aikaista työtä olen esim järjestöasioissa niin aktiivi että meinaa Ystävyyssuhteet jäädä kokonaan hoitamatta. Mutta onneksi minua muistutetaan siitä.

 

Asumme talossa jonka ostimme remontoitavassa kunnossa ja remontti on edennyt niin että yläkerta on täysin valmiina ja alakertaa tehdään nyt . Eli sirkkelin ääntä täällä ilolla kuuntelen tänäänkin. Mieheni Niko ahkeroi siellä taas, tavallisesti oman työn ohessa, mutta nyt sairastuminen pysäytti kaiken ja olen todella iloinen että hän on sen verran toipumassa jotta taas tavallinen erilainen arki voi meidän perheessä alkaa!

Sokeana sosiaalisessa mediassa

Tästä kyllä kirjoittelen vielä lisääkin myöhemmin. Ohessa on linkki Radio Savon toimittajan Anu Korhosen tekemään nettijuttuun:

Sokea sosiaalisen median suurkuluttaja: Joskus pyydän kavereitani kertomaan, mikä kuvassa naurattaa

Radiosta juttu tulee maanantaina. Jutussa on Tuomon ja Katjan ajatuksia siitä, miten sokkona ollaan sosiaalisessa mediassa.

Linkki juttuun: http://yle.fi/uutiset/sokea_sosiaalisen_median_suurkuluttaja_joskus_pyydan_kavereitani_kertomaan_mika_kuvassa_naurattaa/7146148

Perjantai-iltapäivä muuttuikin

Millloin tämä elämä olisikaan liian tylsää
Matkalla kuntosalille ohjaamaan pääsin parantamaan maailmaa toisen näkövammaisen kanssa ja opin uutta itsekin. Ja hyvällä fiiliksellä päästiin hommaan. Tänään olikin yllätys paljon ihmisiä mukana,mahtava asia että ihmiset ovat löytäneet kuntosalivuoromme ja kuten usein sanonkin,monelle tuo tunti on enenmän sosiaalinen kun liikunnallinen tapahtuma, mutta tärkeää on että ihmiset lähtevät ulos kodeistaan
Kotimatka ei taas meinannut alkaa sovitusti ja ehdin jo soittaa asiasta( aiheuttaen taas itselleni enenmän inhoittavan ihmisen mainetta), Mutta iloisesti pääsimme kotiin Camillan ja esikoisemme Katan kanssa jonka nappasin samaan kyytiin, kun käveli koulusta salille sopivasti ehtien Camillaakin juoksuttamaan( jotta tällä kertaa oli oikeasti rapainen).
Samalla hetkellä kun me astuimme kotiin sähköt meni myrskyn vuoksi ja nyt jännitämme kuinka pitkään ne mahdollisesti ovat poissa…
Mutta Positiivinen asenne ratkaisee ja sitä riittää onneksi, ei tänne valittamalla sähköjä saada. Taidan lähteä Camillan kanssa myrskyä uhmaten lenkille muiden lähtiessä kaupoille, minua ei saa enään ihmisten ilmoille mitenkään kun tänne maalle pääsin!!

Viikonloppua odotellessa…

Vaikka rakastan työtäni juuri nyt odotan kovasti viikonloppua, vaikka tiedän että usein ne menee työleiri maisesti, kun viikolla esim. kotityöt vain kertyvät vaikka kuinka koittaa tehdä.
Ja kun minullehan on tapana kerätä näitä kodin ulkopuolisia hommia usein. Tällä hetkellä vedän Arkeen Voimaa- ryhmää Kuopiossa kuuden vkon ajan kerran viikossa, keskiviikko-ilta kun menee siellä on torstai-aamuisin jo väsynyt jotta kun töistä kotiin pääsee ei kotityöt silloinkaan kiinnosta.
Ja mikä siinä on että vaikka lapset ovat nyt isompia ei kotitöiden teko ole aktivoitunut, olenko passannut liikaa. Ehkä näin juuri on, mutta sitä ajatteli että tekee ettei lapset kärsisi minun sokeudesta ja liikaa joutuisi tekemään esim kotitöitä. En ole ikinä halunnut lapsia käyttää avustajina. Sitä varten käytän henkilökohtaista avustajaa. Mutta en halua myöskään että avustaja tekee lasten puolesta asioita. Huomenna siis siivoamista, pyykinpesua, Camillan kanssa pitkä metsäretki ihan kahdelleen ja voi minun paperityötkin odottavat, kun sitä sihteeriä ei ole…
Selkeästi Opaskoirani Camilla kaipaa viikonloppua tällä hetkellä, koska makoilee huokaillen tuossa vieressä. Tottahan se on että koirallekkin tämä on rankkaa, koska liikumme paljon päivänkin aikana, mutta Camilla nauttii elämästään ja se näkyy tuosta koirasta kyllä.

Katjan tervehdys

Tällä kertaan kirjoittaa Katja teille.
Kirjoittelen tätä blogia toisena ja eniten varmasti keskityn kirjoittelemaan elämästä perheen äitinä ja opaskoiran käyttäjänä, tottakai kaikkea muutakin tulee aiheiksi ettei tylsäksi käy. Perheessäni on 3 lasta (Kata 16v, Toni 11v, Inka 9v), aviomieheni Niko ja Opaskoira Camilla ( jolla on omat sivut facebookissa eli www.facebook.com/opaskoiracamilla), muista eläimistä kerron tulevissa blogeissa enemmän.
Työpaikkani on Kuopion Softop Oy, jossa helmikuussa aloitin ja kun kyseessä on yritys jossa toimii kaksi sokeaa, sattuu ja tapahtuu aina.
Järjestöelämäänkin olen lähtenyt mukaan muutama vuosi sitten eikä pidemmiltä kokousreissuilta puutu ikinä sattumuksia, niitä saatte täältä sitten lueskella.
Asenne elämään minulla on positiivinen ja tahto tehdä ja mennä on kova! Välillä toki hetkiä jolloin pitää urputtaakkin jostain mutta ne on vain hetkiä elämässä ja taas mennään.

Ajatuksia tästä blogista

Tervehdys hyvä Lukija,

Tämä blogi on kahden sokean Tuomo Burmanin ja Katja Heinosen kirjoittama tuotos. Tänään perjantaina 21.3.20144 on Erilainen tavallinen elämä blogin julkaisupäivä. Päätimme maanantaina, että nyt olisi aika saada blogi tuotetuksi. Katja kertoi keksineensä hyvän nimenkin blogille. Kysyin Katjalta, että mikä olisi hyvä blogin julkaisupäivä, ja Katja sanoi, että perjantai. Siis tässä ollaan. Piti hankkia domain ja sivutila, kun kerran toimeen ryhdyttiin. Olen pari päivää melkoisesti vääntänyt WordPress-julkaisualustan kanssa, että saisimme meille sopivan blogi-alustan. Apua olen tarvinnut, kun nämä kuvat ja visuaalisuus ei ole oikein sokeain juttu. Kiitos Iiris ja Hanna sekä Twitter-ystävät.

Blogi ei ole todellakaan vielä valmis. Varmasti esimerkiksi ulkoasuun tulee muutoksia. Kuvia ja videoita tulee mukaan myös ulkopuolisen avun turvin. Äänileikkeethän kirjoittajat pystyvätkin lisäämään itse. Kirjoittajat käsittelevät laajasti elämää, johon osana kuuluu sokeus. Aihepiirejä ovat esimerkiksi yrittäjyys, järjestötyö, työ, perhe ja vapaa-aika, eläimet jne. Mutta varoituksen sana sinulle lukija. Tämä blogi ei ole valitusvirsi elämän kurjuudesta. Toki epäkohdista mainitaan, mutta onhan elämässä paljon valoakin sokeudesta huolimatta. Blogissa ei ole mainoksia. Joskus voimme saada blogiin myös uusia kirjoittajija meidän lisäksemme.

Esittelen muutamalla sanalla itseni. Olen Tuomo Burman sokea yrittäjä ja järjestöaktiivi Kuopiosta. Yritykseni on Kuopion Softop oy, jonka päätuote on näkövammaisten atk-koulutus. Myös somen suossa kuokin, kuten kaikki muutkin nykyään. Lisää tietoa minusta tulee myöhemmissä kirjoituksissani.

Terveisin Tuomo