Liian tarkkanako?

”Äiti, missä mun reppu on? Äiti, missä mun kengät on? Äiti, missä mun ja missä mun.”.
Tämän jaksaa ja ymmärtää vielä jollain tasolla vaikka lapset jo aika isoja ovatkin, mutta kun nyt viime ajat tuntuu että suurin osa minun hereillä olo ajasta menee juuri tähän missä on ja missä on ja etsijänä minä…. Olenko tullut siis huolimattomammaksi, vai muut siirtelevät tavaroita paikkoihin joista eivät minulle kerro ääneen vai onko muilla tullut huolimattomuutta kevään tullen lisää?
Keväällä on paljon muutosta jo tässä arjessa muutenkin kun siivous aktivoituu pihallakin , vaatteet vaihdetaan kevyempiin ja mieli pitäisi piristyä. Mutta juuri nyt kun etsii tavaroita toisten jäljiltä mitä mielenkiintoisemmista paikoista. heti työpäivän jälkeen miettii oikeasti että voi kunsen verran jotta voisi näöllä ettsiä, ettei tarvitsisi käsikopelolla mennä. Siinä ei tarvitse tavaran olla puolta metriä eri paikassa kun pitäisi niin kadoksissa on. Onneksi pyykin keruu on helpottunut Camillan myötä paljon, neiti kerää
Anteeksi purkautumiseni, mutta josko huomenna jo positiivisempia ajatuksia … mielelllään pyykit rapsutuksia vastaan (eli www.facebook.com/opaskoiracamilla).
Mitenköhän neidin saisi vielä oppimaan keräämään tiskejä ja roskat, mutta vain sisältä ja omasta pihasta. Mutta.
Kevät on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä siinäkin että ajatukset ovat jo kesälomassa, kun tarkkuus kadoksissa vähän joka suunnassa, turhauttaa vain niin paljon sokeana näkevien asioita korjailla.. Ja nyt täällä kuopus etsii puhelintaan, mutta taisi sen löytää omilta jäljltään….Huolellisuutta ja tarkkuutta rakkaat kanssa ihmiset, emme me sokeat ilkeyttämme tarkkutta odota, meistä on vain ikävää perässä kulkea ja huomautella asioista. Ihmisiä olemme ja mielummin tottakai jokainen hoitaisi itse kaiken, eikä olisi avun varassa, mutta kun pelikortit tällä kertaa meni näin!

Väsymystä ja naisenergiaa

Kun aamun aloittaa klo 6 ja juuri kotiuduin voin sanoa rehellisesti että olen väsynyt, mutta samalla iloinen ja energinen siitä että olen saanut viettää hyvän päivän ja tehdä sitä mistä todella nautin. Se ei minulle ole itsestään selvyys.
Aamulla kotihommia ja lapset kouluun, kuopuksemme Inka meinasi kyllä myöhästyä koulusta kun äiti muisti koulukyydin ajan 10 minuuttia väärin, mutta onneksi vävypoika Aleksi korjasi tilanteen.
Töissä tänään oli olo että saatiin tehokkaasti käytettyä jokainen minuutti, kun facebook ei toiminut eikä me aina käyty tarkistaassa tilannetta siellä. Haastetta teki paljon kotisivujen teko tänään. Olen todella iloinen siitä että Tuomolla riittää intoa ja hermoja opettaaa minulle noitakin oppeja. Ikinä kun en ole kotisivuja tehnyt on se todella haasteellista minulle.
Päivällä oli todellista naisenergiaa kun olin skypen kautta Näkövammaisten Keskusliiton naistoimikunnan kokouksen. Kovasti minua etukäteen jännitti että mitä jos tipun linjalta kesken kokouksen ja kun olin Camillan kanssa yksin että osaanko varmasti saada itseni sitten takaisin. Tiedän että osaan, mutta kumminkin vielä pientä jännitystä aiheuttaa tällaiset tilanteet, joita kumminkin tulee vielä aika harvoin. Etäkokoukset lisääntyvät ja se on hyvä, koska tällekkin päivälle sain tehtyä paljon muutakin kuin matkustaa Helsinkiin. Hyvin sain oltua kokouksessa mukana, sain materiaalit ajoissa etukäteen ja ehdin hyvin perehtyä niihin. Itse koen etäkokousten vain olevan nykypäivää ja meidän on pysyttävä mukana tämän päivän asioissa. Kaikkia kokouksia toki ei etänä voi hoitaa, eikä se olekaan tarkoitus. Mutta tällaisena aikana kun raha järjestöilllä on tiukassa on hyvä etäkokous asiatkin huomioida oikeasti.
Illaksi ehdin Camillan kanssa vielä ohjaamaan Arkeen Voimaa- kurssia. Ja joka kerta sitä itsekkin oppii lisää vaikka niin monta kertaa samat asiat on kuullut ja kertonut. Tänään erityisesti jäi positiivinen ajattelu mieleen. Kylllähän sitä paljon omalla ajatusmaailmallaan hallitsee elämäänsä, niin se vain on.
Camilla pääsi iltapäivällä onneksi taas avustajamme kanssa juoksemaan Puijon metsään, kun minä tällä hetkellä olen polven takia lähes liikuntakiellossa, ihan pakolliset kävelen, mutta kaiken minkä voin olla liikkumatta ja rasittamatta polvea olen paikoillani. Polvi on siis erittäin kipeä edelleen ja nyt maltti on valttia tässä asiassa.
Kotiin tullessa oli ihana huomata että täällä pärjätään ilta tosiaan ilman minua ilman että on kamala sotku ja minulla täys työllisyys raivata kaikki kuntoon. No, astianpesukoneen tyhjennys odottaa tuolla, kuivausrummusta otin pyykit pois jotta sain toiset sinne ja seuraavat pyörimään. Mutta olisikohan se mahdollista että tulevana viikonloppuna täällä ei minulla olisikaan työleiri vaan saisin nauttia ihan rauhassa vapaasta ja ehkä saada Ystävämme kyläänkin tänne.… Liian usein en nykyisin ehdi näistä sosiaalisista suhteista huolehtimaan, välillä se harmittaa ,mutta toisaalta tällä hetkellä elämän tilanne on sellainen että nyt on menoa enenmän. Mutta muistan vielä elävästi ajan kun olin lasten kanssa kotona ja ahdisti välillä todella kovasti kun ainoa paikka missä kävin oli leikkipuisto ja kerho kerran viikossa….
Toisaalta tunnen omat rajani hyvin ja tiedän että osaan rajoittaa siinä vaiheessa jos voimat meinaa loppua. Mutta tällä hetkellä naisenergia jyllää kovasti täällä!

Välillä väsyy…

Moni kysyy usein minulta miten meidän arki eroaa perheen elämästä jossa molemmat vanhemmat ovat terveitä?
Sitä ei usein itse huomaa ennen kun arjessa on ollut paljon monen moista ja on joutunut äärirajoille jo muutenkin, mutta kun lisänä on sokeus ja muut vammat totuus tulee välillä yllättäen esille.
Kyllähän meillä arki menee kuten muillakin, lapset käyvät koulua ja vanhemmat töissä, syödään ja nukutaan. Omilta lapsilta kun kysyy miten meidän elämä olisi erilaista jos äiti näkisi, tulee vastaus että meillä ei olisi Camillaa eikä olisi ollut ihania oppaanpentuja kasvamassa.
Eli kamalasti nuo ilmeisesti ei ole kärsineet tilanteesta. Mutta kun koko ajan vetää itse arkea täysillä tulee välillä tälläisiä pieniä hetkiä että tuntuu että en jaksa. Varmastikkin vain viimeinen pisara oli kengät hujan hajan eteisen lattialla, johon meinasin kaatua. Jalkaa on särkenyt kovasti koko päivän ajan ja tieto etten itse pääse lenkille ties miten pitkään aikaan ei helpota olotilaa..
Rakastan työtäni kovasti ja sen mukanaan tuomia haasteita, mutta tänään kun olo on heikko muutenkin nekin alkoivat tuntua ylivoimaisilta että enkö osaa tätäkään …vaikka kumminkin tiedän että osaan ja selviän ja mitä en osaa sen harjottelen. Vammojeni vuoksi aikaa menee pitempään, mutta opin. Lapset meillä on jo niin isoja että pitäisi minun alkaa ilmeisesti kirjoittamaan seuraavaksi tämän jälkeen työvuorolistoja näistä kotihommista. Ja sitten tärkeää jotta pitäisin kiinnikkin siitä. Vielä on helpotuksena täällä ollut kun mieheni Niko on ollut sairauslomalla ja kun itse olen esim iltatöissä ollut on kotitullut hoidettua. Mutta se luksus loppuuu maanantaina, kun hän palaa takaisin töihin ja reissuhommin. Jotta olen viikot sitten taas yksin tämän porukan kanssa.
Tänään töissä kahvilla tuli pohdittua että jos olisinkin näkevä miten erilainen olisin. Luulen että paljon itsekeskeisempi. Vammaisuus on opettanut minua paljon suvaitsevaisemmaksi ja osaan arvostaa elämää näinä hankalampinakin hetkinä. Niin hiuskarvan varassa se on useamman kerran ollut kumminkin.
Camilla purkaa virtaa tuolla luuhun innokkaana ja häntä ei kiukuta yhtään tämä elämän meno vaikka asiat vaihtelevat nopeasti ja pääsihän hän juoksemaan ja irrottelemaan jo työpäivän aikana, vaikka minun lenkkeilyt on tällä erää poissa. ja kaverit odottivat innolla työläistä täällä kotona jotta pihallakin spurttailtiin, koira ei tulevasta huolehdi, jotta pitäisi se itsekin sama asenne omaksua ja tunnin päästä luulen että minulla on taas hyvä fiilis ja arki sujuu! Mutta jokaisella on oikeus väsyä ja sanoa se ääneen! Muistakaa tämä kaikki!

Maanantain tunnelmia…

Taas uusi viikko käynnistetty ja aamun kun aloittaa ensin töissä aamukahviterapialla suunnistaen siitä työterveyteen kipeän polven kera.
Polvelle tuli onneksi lievempi tuomio mitä pelkäsin, mutta siltikin viikon parin lenkkeily kielto tulee tekemään tiukkaa, koska polven limapussi on vaurioitunut ja jollen nyt malta huilata pitää piikillä ottaa tavarat pois sieltä ja ajatuskin tuntuu jo kamalalle..
Päivää siivitti jutun teko Pohjois-Savon Näkövammaisten jäsenlehteen tulevn jutun teko sypen kautta haastattelimme kaimaani Oulusta Näkövammaisten Kesäpäivien tiimoilta, jotka ensi kesänä järjestetään . Ja sinnehän minä ja Camilla varmasti suuntaamme. Meitä ei pidä sieltä pois mikään.
Jännittävän kuuntelunautinnon meille antoi Radio Yle Savo, kun minusta ja Tuomosta tehty haastattelu tuli päivällä julkisuuteen. Oli Mielenkiintoista kuunnella miten toimittaja oli pätkinyt jutun.ja hyvin oli homman hoitanut.
Toimistopäivänä kuten tänään huomaan usein että en ole tottunut istumaan niin paljon, eihän sitä ehtinyt ikinä edes istuviltaan syömään kun kotiäitinä oli lasten kanssa. Nautin vieläkin joka kerta kun saa rauhassa syödä ja juoda kahvinkin ihan istuviltani.. Muutenkin vieläkin joka kerta kun menen töihin nautin siitä rauhasta mikä meillä töissä vallitsee, koska kotona kumminkin tämä tasainen kaaos on vielä kin arkipäivää.
Jatkoin vielä päivää Camillan kanssa Arkeen Voimaa ohjaajien –palaverissa. Oli todella mukava kuulla positiivista palautetta kursseista ja siitä kuinka Kuopio on ehdottomasti aktiivisin paikka tällä hetkellä Arkeen Voimaa ryhmien tiimoilta! Ruusun kanssa tulin sieltä kotiin, erittäin positiivisella ololla. Eikä se positiivinen olo ole kadonnut vielä täällä kotonakaan mihinkään, ruoka puolesta on huolehdittu ja lapset ihan suht tyytyväisinä elämäänsä eikä mitään sisarus rakkaus riitojakaan vielä ole saatu aikaan.Mutta tällä hetkellä eniten tylsistyttää, koska ainanhan tähän aikaan lähden Camillan kanssa lenkille ja nyt on vain maattava sohvalla..
Tämä ei selkeästi sovi minulle yhtään,jalka on kyllä sen verran kipeä ettei lenkille tee mieli.Ja jotain hyvää tästäkin ruokapalvelu toimii tähän sohvalle. Upeeta!!>br> Eli otan nyt ilon irti tästä sairastamisesta sen verran mitä pystyy!

Siivousta erillaiseen tyyliin

2 kertaa vuodessa meillä on se omakotitalon inhottavin asia mielestäni hoidettava , eli pihan siivous.
Täällä maalla asumisen aikana ei ikinä olla kyllä näin aikaisin keväällä hommaan päästy käsiksi kun tänä vuonna. Luntahan tuli uudelleen kun kerran ehtivät sulaa pois ja maakin kuivasi kivasti jo,mutta kun uusi lumi tuli ja suli äkkiä pois sateen kera on piha ihan vellinä,mutta silti rattikelkkaa esim emme enään silti tarvitse tänä talvena..
Miten sitä talven aikana kertyykin kaikkea mahdollista pitkin pihaa. . Meillä kun kuopus Inka on vielä innostunut tuosta kokkailusta savesta tuolla pihalla oli siellä sitten kaikki mahdollinen varustus siihenkin hommaan pitkin pihamaita. Myös remontti roskia pihalle on heitelty vain talven aikana. Haastetta hommaan toi sade ja lapset ei kovin pitkään viihtyneet pihalla. Joten jäimme mieheni Nikon kanssa jatkamaan homman loppuun. Niko kertoi minulle mitä otan ja mistä ja mihin suuntaan vien. Välillä huvitti että voisi nopeammin homma hoitua jollen säheltäisi mukana,mutta toisaalta tällainen on meidän perhe ja ja asiat tehdään eritavalla ja varmasti hommat hoituisi nopeammin ilman minua mutta silloinhan emme tekisi asioita perheenä.
Pihan siivouksesta innostuimme niin kovasti että siivosin Inkan kilpikonnana terraarionkin ja Toni puhdisti kalojen ison akvaarion. Tuntuu ihanalta että tehdään perheenä yhdessä asioita ja saadaan yhteishenkeä tähän porukkaan.
Iso haaste tässä yhteishengen luomisessa on se että meillä on sokean äidin lisäksi se että lapsilla murrosikä jyllää kovaa vauhtia kaikilla. Esikoinen Kata kyllä on jo voiton puolella siiinä.
Monta kertaa kuulee erillaisilta vammaisilta etten voi tuota ja tuota tehdä kun olen vammainen. Minä taas olen sitä mieltä ett itse me ne rajoitukset laitamme. Tuolla pihallakin puuhatessa oli välilä olo että en mie voi esim auton renkaita pyöritellä toiseen paikkaan,mutta hyvin osaisin kun hyvin neuvotttiin ja näytettiin mitä teen.. Roskia löysin hyvin valkoisen kepin avulla, nonikäyttöinen keppi siis. Asenne se rakaisi.
Minä olen vammautunut 20vuotiaana täysin terveestä yhtenä yönä terveestä vaikeavammaiseksi. Kirjoitan koko tarinan joku päivä, nyt on paras mennä jatkamaan siivousta kun fiilis on päällä ja lapsetkin hommassa mukana…Jos vaikka saataisiin kaikki paksut talvivarusteet jo pesuun, kun luotan ettei niitä kovia pakkasia enään tule ja sahan ne äkkiä takaisin jos niin kävisi.

Kuvia Katjan perheestä

DSC_0117 DSC_0124 DSC_0128 DSC_0151 DSC_0154 DSC_0161 DSC_0163 DSC_0169 DSC_0170 DSC_0178 DSC_0182 DSC_0186 DSC_0188 DSC_0190 DSC_0191 DSC_0195 DSC_0206 DSC_0212 koirat Toni

Kuvia Katjan perheestä. Vaalea koira entinen opaskoira Camilla, pikkuinen mopsi on Topi ja saksanpaimenkoira nykyinen opaskoira on Camilla.

Vaalea koira on entinen opaskoira Pami, pikkuinen mopsi on Topi ja musta saksanpaimenkoira on nykyinen opaskoira Camilla. Kuvissa myös perheen kaksi lasta Inka ja Toni ja kilpikonna.

Erillainen viikonloppu

Niin, milloin tämä minun hyvin suunniteltu viikonloppu menisi kuten suunnittelen, ehkä vanhainkodissa sitten, jollen sielläkin saa jotain kaaosta aikaan.

 

Eilinen sähkökatkos kesti sitten vain 3h, eli vähällähän me selvisimme, Odotimme jo pidempää, koska asumme tässä junaradan vieressä ja sähkö tulee samalta syöttöasemalta meille kuin tuohon junaradalle, ja yleensä kyllä saadaan heti sähkö takaisin. Mutta kun täällä kylällä alkoi muualla olla sähköt mutta ei täällä…meillä.
Mutta siivousinnon se onneksi ehti aika hyvin kadottamaan, jotta vain astian- ja pyykinpesukoneet pyörivät illan aikana. Imuri sai vielä huilata kaapissa.

 

Tänään heräsin siihen kun kuopuksemme Inka tuli kysymään, että voiko lähteä jo ulos? Sekunnissa herätys siis, mitä kello? Ja kun kuulin sen olevan jo 9 salamana ylös ja epilepsia lääkkeet ottamaan, koiratkin olivat vain kuulleet sanan ulos ja ruoka kuppien luo tulo kesti juuri sen ajan kun otin lääkkeet.
Aamupäivä menikin aloitellessa sitä siivousta, mutta imuri edelleen pysyi kaapissa tiukasti. Kun kyllä tätä tavaraa on niin paljon väärissä paikoissa jotta siihen saa menemään kyllä tätä aikaa.…

 

Sitten sainkin ehkä taas niitä huonoja ideoita ja päätin lähteä Camillan kanssa reippaalle lenkille ennen Hannan tuloa ja valokuvaus sessiota auringon paisteessa. Lenkin puolivälin jälkeen olimme tien ylityksessä kkun tajusin että nyt tulee kohtaus ja sellainen syöksy tien yli ja kun ajan x jälkeen aloin tajuta jotain tästä maailmasta Camilla nuoli naamaani ja minä aloin itkeä ja hätä Camillalla vain lisääntyi. Itkin kohtausta ja sitä iloa, etttä Camilla oikeasti tajuaa tilanteen kun saan kohtauksen. Sieltä ojasta sitten ylös kädet ja polvet auki. Matka jatkui kun jalat taas kantoivat ja puhelinta en hetkeen osannut käyttää, mutta kun taas sormet hallitsin soitin kotiin ja kerroin tilanteen ja myös sen että pärjään ja kävelen kotiin kyllä. Useamman kerran tajusin camillan oikeasti hallitsevan lenkin aikana tilannetta, veti minut syrjään ja hidasti aivan erikois tarkkana monttujenkin kohdalla ja silloin kun tukkirekkoja tuli vastaan vei vielä syrjempään jne. Loppulenkillä palkitsin neidin ja laskin irti ajatellen että saa juosta ja laskea höyryt pihalle, mutta ei, neiti vain hiljakseen meni ja tarkkaili minua koko ajan, ja oli selkeästi helpottunut kun otin valjaisiin taas.

 

Turvalllisesti tulimme kotiin ja valokuvaus rupeamaan, mistä Hanna laittaa sitten kuvia tännekkin. Ulkona on niin ihana auringonpaiste ja se lumi mistä saimme hetken nauttia on melkein poissa taas ja uusi rapakeli on alkanut.…

 

Tähän päivään tulee vielä kuulumaan Ystäväni Annikan kyläily meillä, kun tuntuu että vaikka teen osa-aikaista työtä olen esim järjestöasioissa niin aktiivi että meinaa Ystävyyssuhteet jäädä kokonaan hoitamatta. Mutta onneksi minua muistutetaan siitä.

 

Asumme talossa jonka ostimme remontoitavassa kunnossa ja remontti on edennyt niin että yläkerta on täysin valmiina ja alakertaa tehdään nyt . Eli sirkkelin ääntä täällä ilolla kuuntelen tänäänkin. Mieheni Niko ahkeroi siellä taas, tavallisesti oman työn ohessa, mutta nyt sairastuminen pysäytti kaiken ja olen todella iloinen että hän on sen verran toipumassa jotta taas tavallinen erilainen arki voi meidän perheessä alkaa!

Sokeana sosiaalisessa mediassa

Tästä kyllä kirjoittelen vielä lisääkin myöhemmin. Ohessa on linkki Radio Savon toimittajan Anu Korhosen tekemään nettijuttuun:

Sokea sosiaalisen median suurkuluttaja: Joskus pyydän kavereitani kertomaan, mikä kuvassa naurattaa

Radiosta juttu tulee maanantaina. Jutussa on Tuomon ja Katjan ajatuksia siitä, miten sokkona ollaan sosiaalisessa mediassa.

Linkki juttuun: http://yle.fi/uutiset/sokea_sosiaalisen_median_suurkuluttaja_joskus_pyydan_kavereitani_kertomaan_mika_kuvassa_naurattaa/7146148

Perjantai-iltapäivä muuttuikin

Millloin tämä elämä olisikaan liian tylsää
Matkalla kuntosalille ohjaamaan pääsin parantamaan maailmaa toisen näkövammaisen kanssa ja opin uutta itsekin. Ja hyvällä fiiliksellä päästiin hommaan. Tänään olikin yllätys paljon ihmisiä mukana,mahtava asia että ihmiset ovat löytäneet kuntosalivuoromme ja kuten usein sanonkin,monelle tuo tunti on enenmän sosiaalinen kun liikunnallinen tapahtuma, mutta tärkeää on että ihmiset lähtevät ulos kodeistaan
Kotimatka ei taas meinannut alkaa sovitusti ja ehdin jo soittaa asiasta( aiheuttaen taas itselleni enenmän inhoittavan ihmisen mainetta), Mutta iloisesti pääsimme kotiin Camillan ja esikoisemme Katan kanssa jonka nappasin samaan kyytiin, kun käveli koulusta salille sopivasti ehtien Camillaakin juoksuttamaan( jotta tällä kertaa oli oikeasti rapainen).
Samalla hetkellä kun me astuimme kotiin sähköt meni myrskyn vuoksi ja nyt jännitämme kuinka pitkään ne mahdollisesti ovat poissa…
Mutta Positiivinen asenne ratkaisee ja sitä riittää onneksi, ei tänne valittamalla sähköjä saada. Taidan lähteä Camillan kanssa myrskyä uhmaten lenkille muiden lähtiessä kaupoille, minua ei saa enään ihmisten ilmoille mitenkään kun tänne maalle pääsin!!

Viikonloppua odotellessa…

Vaikka rakastan työtäni juuri nyt odotan kovasti viikonloppua, vaikka tiedän että usein ne menee työleiri maisesti, kun viikolla esim. kotityöt vain kertyvät vaikka kuinka koittaa tehdä.
Ja kun minullehan on tapana kerätä näitä kodin ulkopuolisia hommia usein. Tällä hetkellä vedän Arkeen Voimaa- ryhmää Kuopiossa kuuden vkon ajan kerran viikossa, keskiviikko-ilta kun menee siellä on torstai-aamuisin jo väsynyt jotta kun töistä kotiin pääsee ei kotityöt silloinkaan kiinnosta.
Ja mikä siinä on että vaikka lapset ovat nyt isompia ei kotitöiden teko ole aktivoitunut, olenko passannut liikaa. Ehkä näin juuri on, mutta sitä ajatteli että tekee ettei lapset kärsisi minun sokeudesta ja liikaa joutuisi tekemään esim kotitöitä. En ole ikinä halunnut lapsia käyttää avustajina. Sitä varten käytän henkilökohtaista avustajaa. Mutta en halua myöskään että avustaja tekee lasten puolesta asioita. Huomenna siis siivoamista, pyykinpesua, Camillan kanssa pitkä metsäretki ihan kahdelleen ja voi minun paperityötkin odottavat, kun sitä sihteeriä ei ole…
Selkeästi Opaskoirani Camilla kaipaa viikonloppua tällä hetkellä, koska makoilee huokaillen tuossa vieressä. Tottahan se on että koirallekkin tämä on rankkaa, koska liikumme paljon päivänkin aikana, mutta Camilla nauttii elämästään ja se näkyy tuosta koirasta kyllä.