Kiirettä On Riittänyt :)

On taas kirjottaminen tänne jäänyt…
Elämässämme on viimein Todellakin Aurinko alkanut paistaa risukasaamme tai Huvikumpuun kuten tavallisesti sanoisin!
Suurin muutos varmasti tällä hetkellä on se että minä sain työpaikan Pohjois-Savon Näkövammaiset ry:n toimintakeskuksesta Äänilehti- ja apuvälinevastaavana. Lottovoittoon verrattava asia näin vaikea vammaisen näkökulmasta!
Arki on nyt minun kuukauden virallisesti työelämässä olon aikana( olen siis vielä 20.2 asti työkokeilussa mikä alkoi vuoden vaihteessa). Lapset ovat oppineet että nyt on Äiti se joka on päivät töissä ja Iskä paremmin puhelimen päässä ja kukaan ei päivisin siivoa heidän jälkiään koulupäivän aikana jne!
Eli voisin sanoa , jotta totaalinen Elämän muutos tuli tähän perheeseen!
Avustaja ja apuvälineasiathan tietenkin laahaavat näissä asioissa perässä edellen ja niiden kanssa painimiseen on mennyt ja menee edelleeen kohtuuttomasti aikaa ja voimia.
Influessakin tänne meille on jo rantautunut. Kuopuksemme Inka on ollut poissa koulusta jo 2 viikon ajan , kun tauti ei vain helpota. Lääkärissäkin käytetty ja ei voi mitään viirusta tämä on. Minuun tauti pääsi iskemään torstaina ja perjantaina olo oli jo Erittäin tukala… Aamupäivällä oli tuleville lääkäreille luento vielä ja silloin luuulin että voimat ne loppuu minultakin,mutta selvisin 🙂
Eilinen päivä menikin täysin sängyn pohjalla maaten, mitä nyt kotihommat pientä virikettä saivat aikaan, lenkille en lähtenyt,mutta tänään jo parempi olo. Eli taas kerran todistettu: Hyvä työntekijä sairastaa vain viikonloppuisin 🙂
Mullistusta arkeemme töihin lähtöni lisäksi tuo se ettei minulla enään helmikuun jälkeen ole kotiiin apua. Tämä on realiteettia siihen nähden etten työpäivän jälkeen jaksa enään ohjeistaa ketään tekemään kotihommia saati tehdä yhdessä välttämättä juuri siinä hetkessä. Eli nyt mennäään omin voimin tästä lähtien sitten niidenkin kanssa täysin! Näin se Elämä kuljetttaa meitä eteenpäin.
Lupaan nyt skarppautua tänne kirjoittamisessa taas, niin taisin kerran aikaisemminkin jo luvata,mutta tekniset ongelmat aiheutti ja tämä viiivästyi kuten moni muukin asia.. Myös se että päivät töissä on täysin tekniikan parisssa vie intoa kirjoittaa vaikka aiheita olisi monta kertaa ollutkin mielesssä.
Omasta jaksamiseseta pidän tiukasti huolen esim lenkkeilyn parissa, joten sekin vie illoista aikaa, mutta ei ollenkaan huonolla tavalla ja näin se Arki Uusin tuulin täällä on lähtenyt.

Elämän Tyrskyissä Wauhtia!

Tänne kirjoittaminen on ollut vähän jäissä,mutta nyt lupaan taas terästäytyä asian tiimoilla!
Kuulumisemmehan saa aina helposti lukea wivulta www.facebook.com/katjajaopaskoira , koska tänne en enää kuulumisiamme kirjoitakkaan, enenmän tulen siirtymään pohtimisiin Elämän ihmeellisyyksistä!
Paljon olen vastoinkäymisiä ja ennakkoluuloja kohdannnut ja välillllä tuntuu, jotta hakkkaan päätä seinään, kun yritän tehdä tästä maailmasta tehdä helpompaa vammaisillle!
Meillä Elämä on ehkä viimein astettumassa uomilleen jos niin voi edes haaveilla meilllä!
Esikoisemme Kata on minulla nyt työharjoittelussa ja huomaan, että olen Oikeasti osannut kasvattaaa viisaan nuoren ihmisen, joka osaa asettua vammaisenkin ihmisen asemaan ja ottaa huomiooon Oikeasti!
Nuoremmat lapset ovat myös tulleet murrosikäään, joten jokainen voi arvata miten rauhallista meidän arki sillä saralla onkaan!
Minä olen ollut nyt Pohjois-Savon Näkövammaiset ry:ssä työkokeilussa. Olen Todellakin nauttinut jokaisesesta päivästä ja mikä on Yllättävintä on se että Elämä on tätä kautta saatu Arki rullaamaan ja se Suurin Ihme mikä varmasti on tullut nyt on se että epilepsia-peikko on haudannut itsensä jonnekkin syvälle ja Toivon , että todella tajuaa pysyäkkin siellä !
Eli Uskaltaisinko sanoa Auringon viimein taas paistavan risukasaankin!
Remonttihan täällä meidän talossa ei ole vielä valmis ja se aiheuttaaa minulle harmaita hiuksia välillä,mutta uskon senkin asian vielä hoituvan tässä!

Pakkaspäiviä

Täällä on viime päivinä vietetty paljon aikaa sisässä, koska pakkanen paukkuu 20 asteesa ja Bopihan ei todellakaan tykkää yhtään pakkasesta enkä minäkään pakkasessa lenkkeilyjä niin ylinmäärin rakasta!
Mutta olemme sitten siivonneet täällä ja hoitaneet muita käytännön asioita koneella tässä kotona 🙂
Pientä Joulu fiilistä on alkanut jo minuunkin tulla kun Joulusta kaikki ympärillä höseltävät…
Samoin kun soitin tänään Isälleni, että passaako jos esikoisemme tulee Jouluksi Hänen luokseen kera Tukikoira Sisun ( www.facebook.com/tukikoirasisu) ja sehän passasi Hyvin 🙂 Meillä muilla Joulun ajan menot ovat vielä ihan auki, mitään varmistusta mihinkään suntaan ei ole,mutta ehtiihän tuota. Joululahjatkin ovat vielä suuurelta osin hankkimatta. Joka vuosi minulta menee myöhenmäksi.. Tuossa tänäään mm Ystäväni kanssa mietittiin että kun lapset olivat pieniä aloitin JOululahjojen ostamisen jo tammikuun alussa ja marraskuun puoli välissä piti olla Joululahjat hommattuna,mutta nyt koko ajan tämä vain siirtyy Mutta kun lapset ovat kasvaneeet niin hankinnat eivät olekkaan niin helppoja tehdä koko vuoden aikana.. Niin se aika vain menee eteenpäin…
Loppu viikko mennään taas aika sutinalla eteenpäin,mutta päätös tahdin rauhottamisesta tulee pitämään. Tietenkään en peru sovittuja asioita,mutta enpä tule liikaa kaikkea sopineeksikaan…. Mutta ihan Arkea siis täällä. Ja viimein sitä TYlsää Arkea mitä olen jo vamrastikkin puoli vuotta joka päivä toivonut illalla nukkumaan mennessäni, nyt minulla sitä on ja nautin muuten joka hetkestä!!

Mihin vapaaehtoisuuden raja?

Tuohon otsikkoon se oikeastaan kiteytyi mitä ryhdyin viime viikolla pohtimaan.
Koin että kalenteri alkaa täyttyä menoista mistä loppujen lopuksi minulle jää vain kustannuksia. Se ilo on kadonnut vapaaehtoistyöstä tällä hetkellä täysin.
Kun vuonna 2006 lähdin täysillä tähän Elämään koin ettei näihin hommiin pääse sisälle millään ja tämä on oma sisäpiirinsä vain. Nyt olen omalla toiminnalla koittanut ettei kukaan kokisi niin kuin minä silloin.
Mutta mitä onkaan tapahtunut?
Vapaaehtoistyö ihmisillä teetetään nyt se työ minkä pitäisi tehdä kuukausipalkalla olevien ihmisten. suoraan sanottuna!
Itsehän olen aina luvannut että kyllä minä voin ja tottakai minä hoidan,mutta nyt vasta silmät aukenivat.
Mihin ne aukesivat ne aukesivat siinä vaiheessa kun kuopuksemme Inka sanoi minulle että Äiti olisit joskus viikonlopun kotona ja saatisiin olla vain sillä tavalla rauhassa.
Silloin tajusin että nyt olen veden jakajassa.
Mitä arvostan. Sitä että teen tuolla vapaaehtoistyötä sinne ja tänne ja useimmiten saan siitä vain negatiivista palautetta. Tämä ei sitten koske joka tahoa ei tätä olisi näin kauan muuten jaksanutkaan!
Mutta nyt on rajan veto. En ole enään se joka sanoo kyllä minä hoidan tottakai minä olen edustamassa jne. Eli silloin kun huomaan että kuukausipalkalla oleva ihminenkin Sinne hommaan joutaa minä kieltäydyn. Tämä tulee olemaan yllätys monelle,mutta johonkin on raja vedettävä nyt!!
Töitähän koitan tässä sivussa tehdä niin paljon kun vain niitä on ja työkokeilukin pitäisi aktivoitua toivottavasti pikapuoliin joten nekin tuo omat haasteet….
Minä en saa vuorokausiini enenpää tunteja kun muutkaan ja kun minä kerään kuukausi ansioni sieltä ja täältä ja sitten huomaan taloudellisesti olevan tilanteen ihan järjetön sekä että fyysinen terveys ei ole tietenkään paras näillä diagnooseilla niin nyt ajattelen ensin itseäni ja sen jälkeen ehkä taas joskus näin aktiivisesti vapaaeehtoistyötä.
Sen verran jouduin heti vetämäään takaisin että eläinten ja avun tarpeessa olevia lapsiperheitä tämä ei koske! ja tietenkin luottamustoimeni hoidan,mutta sieläkään enään en ole se joka sanoo että tottakai minä olen ja osallistun… Juu, sen jälkeen jos joku minullekkin edustamisesta maksaa niin varmasti osallistun. Mutta tällä systeemillä en enää!
Mitäs muuta tänne. No, minulla on muutama murtunut varvas joita parantellen vaikka hidasta se tuntuu olevan …
Arki sujuu omalla painolllaan tällä hetkellä. Ihana kertoa että asia on nyt niin. Vaikeuksia onkin riittänyt.
JOulua odotellaan silleen rauhallisesti. Pohdinnasssa edelleen missä Jouluotettaan vastaan ja meneekö esim esikoisemme Isäni luo jo Jouluksi ja osa porukasta sitten perässä sinne vai kuinka tehdään,mutta onhan tässä vielä aikkaa… En stressaa nyt asioista…

Mihin Aika Katoaa??

Ehtihän tässä taas useampi viikko vierähtää, kun olen tänne ehtinyt kirjoittaa…
Siihen on varmasti montakin syytä,mutta yksi syy varmastikkin on se että teen paljon asioita puhelimella ja sillä ei tule kirjoitettua pidempiä juttuja sitten kumminkaan…
Vauhtia on viime viikoissa riittänyt, enenmänkin vuorokausista loppuvat tunnit kesken ja opaskoirakin on ollut kovilla!
Mutta kirjoitan kumminkin ihan joka päivä sivulle www.facebook.com/katjajaopaskoira arkisista menoistamme, joten nyt niitä en tässä kirjoituksessa enään käsittele 🙂 Sieltähän ne löytyvät 🙂
Elämä on kantanut viime viikot Kiitettävästi. En sano ettei niitä aallonpohjia välillä ole pitänyt läpi käydä jotta osaan sitten taas nauttia Elämästä.
Pientä hidastusta tähän loppu viiikkkon tuo flunssa perheessämme, mikä sitten tekee sen että täällä otetaan vähän rauhallisemmin.
Äitini on ollut nyt tämän viikon tässä taas apuna ja samallla s aadaan sen verran sitä jouluakin laitettua mitä sitä täällä nyt laitellaankaan…
Lapset ovat jo niin isoja ettei Joulun merkitys ole enään yhtään sitä mitä se olii silloin kun lapset olivat pieniä.
Mutta näin se Elämä menee ja samalla minä ei-jouluihmisenä pääsen siis omiin Oikeuksiini!
Tukikoira Sisuhan on täällä jonkin verran ollut minkä tuolta opaskoira sivuilta voi lukea,muttta esikoisellamme Katalla menee Hienosti nyt ja Heidän kuulumisethan löydät aina sivulta www.facebook.com/tukikoirasisu
Työkokeilu asiat eivät ole edenneet mihinkään, tämään aamulla soittelin Sinne,mutta vielä ei paikkaa ole löytynyt,mutta kyllä sekin asia tavalla tai toisella järjestyy siihen uskon kumminkin 🙂
Tällä kertaa vain päivitys : Olemme Hengissä ja Elämä Kantaaa! Mutta näin yleistilanteena. Parempaan päin mennään. Hittan varmasti huomaan että Oikeasti Uskallan taas luottaa Eläämään. En joka aamu pelkäää sitä mitä seuraava päivä voikaa tuoda tullessaan ja kuinka syvissä vesissä sitä sitten taas ollaankaan…
En ole Jouluihminen, joten nen yritäkkään uskotella että odottaisin sitä muuuten kun että pääsemme koko perheen voimin rauhottumaan.Sitä huomaan lastenkin jo kaipaavan! Ja kyllähän erityisesti kuopuksemme Inka siitä puuhuukin.

Epilepsia Elämässäni

Niin moneen paikkaan on jo pyydetty Koko Epilepsia Elämäntarinaani, jotta päätin kirjoittaa sen tänne josta se löytyy tulevaisuudessakin varmasti helpoiten ja on kaikkien luettavissa!.
Muutenhan olenkin jo sairauksistani puhunut avoimesti ja niistä saa minulta kysyä aina lisää jos joku asia on jäänyt mietityttämään.
Sairastuin epilepsiaan v.2008. Ehkä se oli odotettavissa ,mutta en ollut sen mahdollisuutta ikinä edes pohtinut. Tätähän edelsi 14 shunttileikkausta hydrogefaluksen jälkeen. Näistä 13 oli tehty 2 vuoden sisään.
Siihen mahtui bakteereja, tulehduksia joita piti hoitaa antibiootein ja leikkauksin . Silloin asuin lähes 2 v sairaalassa. Ihmeetelen tässä vieläkin että miten perhe sen ajan on kestänyt,mutta se olisi toisen kirjoituksen aihe sitten!
Ensimmäinen kohtaukseni tuli yllätyksenä. Olimme kotona. tajusin olohuoneessa etten pysty puhumaan ja olo on vaikea. Mieheni istui toisella sohvalla ja olimme juuri lähdössä viemään Ystävääni junalle. sen verran sain kakistettua jotta Hänelle ei saa kertoa että minulla on mitään vinossa. Olihan minut 2 viikkoa aikaisemmin leikattu ja se oli vielä kaikilla liian hyvin muistoissa. Veimme Ystäväni junaan ja olin kuulemma vielä ihan järkeviä puhunut, itse en muista mitään.
Mutta mieheni tullessa takaisin autooon, jossa odottttelin aloin kouristella kovasti. Mieheni oli heti tilanteen tasalla ja soitti kysille ensiapuun että tämä on tilanne ja ollaan tulossa. Olivat kysyneeet, jota laitettaanko ambulanssi,mutta mieheni oli vastannut että ei kannata, olemme siellä nopeammin kun tuon ja tulkaa vain ulos… Niin he olivat olleetkin ja minä edelleen kouristanen kovaa.. Siinä tehohoitoon minä ja 2. vrk kuluttua kun herään hoitaja kysyy tiedätkö missä olet. oli vastaukseni ettei hajuakaan 🙂
Siitä alkoi tieni Vaikeaa Epilepsiaa sairastavana.
Lääkitystä haettiin ja haetaan edelleen.
Välillä on helpompia aikoja jolloin saatan jopa päiväksi unohtaa koko epielpsian, kyllähän sen silloin muistaa kun on läkkeiden otto aika ja opaskoirani Bopi (www.facebook.com/katjajaopaskoira ) tulee tökkimään. Hän siis todella joko omistaa erittäin hyvän sisäisen kellon myös muun kun ruuan suhteen tai sitten minusta huomaa kun lääke alkaa vähentyä elimistöstä tms…
Minulla kohtaukset tänä päivänä vaihtelevat pienistä poissa oloista tehohoitoa vaativiin kouristuskohtauksiin ja kaikkea siltä väliltä. Niitä on 1-50 keskimäärin kuukaudessa.
Kohtaus voi yllättää milloin ja missä vain. Mutta en anna sen estää Elämääni. Elän epilepsian vuoksi ehkä juuri täyttä Elämää! Jos minulla sitä ei olisi voisin surra näkövammaa, shunttia ja muita asioita ihan Eri paino arvolla!
Eli olen sujut näiden asoiden kanssa. En sano ettei ne välillä kiukuttaisi ja tuntuisi että miksi taas tätä,mutta sitten hetken korkeintaan yön yli ryven ja taas mennään ja entistä kovempaa!!
Tässä pieni sukellus minun epilepsiaani ja kirjoitan lisää tulevaisuudessa varmasti tänne enenmän nyt epilepsiasta, koska nämä kirjoitukseni on tarkoitus jakaa aina suoraaan face sivulle Kasvot Epilepsialle face book sivulle, eli älkää ihmetelkö muutkaan lukijat että nytkö se kirjottaa tästä lähtien vain epilepsiasta, ei todellakaan,mutta nämä epilepsia kirjoitukset tosiaan jaan myös sinne, kyllä kirjoitan jatkossa muustakin,mutta niitä ei sinne jaeta. Ja Toivon ymmärrystä tähän 🙂

Iloja sekä Suruja

Viimeinen viikko on mennyt niin vauhdikkaasti, että ei ole tullut kirjoiteltua tännekkään,mutta nyt päätin tehdä tälläisen kunnon kirjoituksen tännekkin,koska niin paljon on kaikkea sattunut.
Iloisia asioita on tapahtunut paljon,mutta kerrotaan ensin Surulliset asiat!
Opas Pami nukkui Ikiuneen viime viikon torstaina 10 vuoden iässä. Niin lyhyt on se aika minkä saimme Pamin kanssa Elää,mutta sitäkin suuremman merkityksen tuo aika sai. Pami oli Ensimmäinen koira, jonka koulutin epilepsiakoiraksi. Viimeisen elinvuotensahan Pami asuikin Eläkeperheessään, eli tämä Suru koskettaa monia todellla kovasti.
Muistot meille jäivät ja niitä kukaan ei voi meiltä pois viedä!
Samana päivänä oli esikoisemme Katan Pörri-kissan maallinen taivas loppu ja Hänkin pääsi metsästämään hiiriä kissojen taivaaseen. Pienellä kissalla oli iso kasvain ja kaikki ikävä käytös Pörristä sai selityksensä… Onneksi Pörri ei joutunut kärsimään yhtään pidempään ja nyt Hänellä eikä Pamilla ole enään kipuja. Se lohduttaa meitä kyllä kovasti!
Mieheni Niko ajoi eilen kolarin. Onneksi ei pahemmin käynyt eikä henkilövahinkoja tullut,mutta kyllä se aina pysäyttää ja muistuttaa meitä siitä että kaikki voi päättyä hetkessä!
Mutta Iloisiakin asioita täällä tapahtuu!
Minä olen saanut olla melko vapaa epilepsiakohtauksista ja sen kyllä huomaa kokonaisvoinnistanikin Hyvin!
Kokemusasiantuntijakoulutukseni etenee ja enää 3 kertaa viralliseen valmistumiseeni aikaa! Nopeasti on viikot kyllä menneetkin.
Ensi viikon maanantaina aloitan työkokeilun ns teoriajakson… Kovasti en siltä odota saavani. Työkokeilupaikka on nyt uudelleen hakusessa,kun tahdon opiskelemaan eläintenkouluttajaksi, niin työkokeilukin pitäisi silloin olla tälläisessä yrityksessä…. Mutta jospa se sieltä löytyy, kun malttaa odottaa…Mutta jos siellä ensi viikolla ma ja ehkä ti vietän niin luulen jotta sen jälkeen heille sekä minulle on riittämiin….
Olen kumminkin näitä asioita vääntänyt ja kääntänyt niin monta kertaa eri paikoissa , että luulen selviäväni kyllä ilman sosiaalityöntekijän jne tapaamisia… Ne kun minulla on kunnossa. Minä tarvitsen vain työkokeilupaikan, jotta saan kokeilla onko minusta todella eläintenkouluttajan työhön….
Tukikoirien kouluttaja koulutuskin alkaa ensi vuonna ja sitä odotan myös kovasti. Vaikkei se mitään ammattitutkintoa tms minulle annakkaan,mutta jonkinlaisen mahdollisuuden ammattiin tuon eläintenkouluttajan ammattitutkinnon lisänä….
Asenne on todellakin eteenpäin. Elän juuri tässä hetkessä ja uskon Tulevaisuuteen, vaikka tiedän ettei se varmasti helpoimpia kortteja jatkossakaan minulle anna,mutta miksi murehtia niitä jo etukäteen!
Lasten kanssa on Elämä Vauhdikasta ja viime aikoina on täällä paljon naurettu, se on ollut Ihanaa! Inka ja Toni ovat jopa kaivaneet lautapelitkin esiin ja yhdessä pelanneetkin! Äidin Sydän on kyllä silloin pakahtumaisillaan!
Talvi tuli tänne Kuopioonkin nyt tosiaan ja Bopi ei tykkää yhtään pakkasesta sen huomaan ja sen vuoksi lenkit on nyt lyhentyneet huomattavasti, kai minun on sille lähdettävä takki ostamaan, jotta toinen tarkenee ulkona… Vielä minä Tukikoira Sisun ( www.facebook.com/tukikoirasisu ) pukemisen,mutta nyt pitää jo tuo isokin koiruus pukea 🙂
Kiireistä on ollut se jatkuu edelleen. Tuntuu että kalenteri täyttyy kuin itsestään! Mutta toisaalta siitä pitää nauttia ja ottaa Ilo siitäkin irti!

Epilepsia Viikonloppu Peurungassa takana

Juuri tuossa pyörii pesukone Epilepsia liiton järjestämän Voimaa Vertaisuudesta viikonlopun jälkeen.
Minullahan oli Kunnia päästä mukaan vertaisohjaajana, ja Upea viikonloppu olikin!
Voimaannuin näin vertaisenakin paljon viikonlopun aikana!
Aika meni nopeasti ja minulla kun on tuo ” Aikasyöppö” Opaskoira Bopi aina mukana niin ei yhtään ylimääräistä hetkeä ollutkaan sitten!
Ehdin minä useammankin kerran saada epilepsia kohtauksia viikonlopun aikana, kaatua vääntäen sormeni, eksyen Bopin kanssa lenkillä ja paljon naurua mahtui viikonlopppuun!
Oli Ihana nähdä miten nopeasti porukka ryhmäytyi. Useilla viikonloppu reissuilla porukka alkaa Oikeasti ryhmäytyä la iltana. Tämä porukka oli perjantaina jo alku startissa ihan Täysillä hommassa mukana!!
Ja se välittämisen meininkin oli kyllä koko viikonlopun kestävä juttu!
Rankan reissusta minulle teki se että jouduin istumaan pitkästi autossa,mistä jalkani eivät pidä ja sitten nuo kohtaukset, joiden kanssa nyt vain taaas olen päättänyt Elää….
Eli se Viha-Vaihe on hetkeksi ohitettu taas… Ei tästä Rakstettua Elämänkumppania nimeltä Epilepsia minulle kukaan saa väännettyä,mutta Yhteis elossa eletään taas!
Opaskoira Bopi( www.facebook.com/katjajaopaskoira ) makaa tuossa vieressäni myös kaikkensa antaneena 🙂 Eli tehokas treeni viikonloppu myös Hänelle!
Uusiin Seikkailuihin siis Suuntaamme Voimaantuneina! Suosittelen Oiekasti vertaistuen Voimaa!!

Syyyslomalla

Meillähän on nyt se Odotettu syys loma siis menossa!
MOneen kertaan muutivat suunnitelmat ja vielä loppu metreillä mietittiin, miten asiat on järkevä hoitaa…
Mutta viikonlopun vietimme kotona. Minun piti olla lauantai Iisalmessa Epielspsia päivässä,mutta kun emme tajunneet varautua pankkien sulautumisesta johtuviin teknisiin ongelmiin olimme siis rahatta, ja ilman sitä ei liikuta mihinkään. Mutta hekä oli ihan Hyväkin olla kotona. Saimme siivottua talvikuntoon lasten kanssa koko pihan kja trampoliinikin sai lähteä talviteloille.
Samalla tuli mietittäväksi, olisiko jo aika lupua esim hiekkaleluista ja jo trampoliinistakin, jollekkin vähä varaiselle lapsiperheelle niistä varmasti olisi Oikeasti iloa vielä paljon!
Samalla olo oli haikea. Iso vaihe Elämästä on päättynyt. Kaikki lapsemme alkavat itsenäistyä kovaa vauhtia ja se Äidin rooli taas muuttuu…
Vammaisena Äitinä koin usein riittämättömyyttä kun lapset olivat pieniä, se on vuosien aikana vähentynyt ja olen oppinut olemaan itselleni armollisempi monessa asiaas.
Tarkoitus oli, jotta suuntaamme nuorempien lasten ja mieheni kanssa jo sunnuntaina tahkolle mökkeilemään, mutta tas tuli mutkia matkaan ja lähtö siirtyi maanantaillle.
Eikä me suoraan tänne Nilsiään kotoa tultu. Kävimme Suonenjoelta hakeamssa vauhtia. Nikolla oli siellä työ homma ja sen vuoksi kieppasimme sen kautta.
Myös syrjintään törmäsimme siellä. Koitimme mennä paikaliseen pizzapaikkaan syömään, kun lapsillla alkoi olla jo nälkä.
Samaaan aikaan minulle soitti Kelan virkailija työkokeiluasioiostani ja minä olin hiljaa, kun kuuntelin virkailujaa ja samalla mieheni ja myyjän keskustelua siitä saako opaskoira tulla . homma pääättyi siihen että poistuimme paikalta.
Ja sitten ihmetellään , että suomalaiset ovaat rasisteja. Tämä myyjä mm sanoi että turha tästä on poliisiasiaa tehdä. Ei suomen poliisit tunne suomen lakia!
No ruokaa saimme toisessa paikassa. Ja tälle pizzapaikalle tuo ei ollut hyvä juttu, kun tähän asti paikalliset työmiehet ovat paikkaa käyttäneet,mutta ei käytä muuten enää! 🙂
Tahkolla tänään sitten lapset kävivät tietenkin uimassa ja muuten aika menikin koirien kanssa ppuhatessa ja vain rennosti Yhdessä ollessa!
Pokemon go:takin lapset intoutuivat pelaamaan koirien juoksuttamisen lomassa 🙂 tehokasta siis!!
Erityis Kiitos siitä että me saatoimme lähteä tälle lomalle nuorempien lasten sekä mieheni kanssa kuuluu esikoiselleni Katalle, joka mahdollistaaa tämän hoitamalla huushollin ja kissamme tällä ajalla.
Olenkin sanonut , että toinen toistamme auttaen täällä on Paras Elää!!
Huomenna minun on kyllä käytävä Kysissä mangneettikuvassa pään vuoksi ja yhdessä kokouksessa siinä samalla piipahdan,mutta sitten takaisin Kiireesti tänne loman viettoon!
Keskiviikon pyhitänn TÄYSIN lomailulle!
Korkeintaaan pari kuvaa erästä lehtijuttua varten saadaan viimein lähtemään eteenpäin, kun kuopuksemme Inka kirjoitti erittäin Piristävän jutun Opaskoirasta Perheessämme ja siihen tarvitaan valokuvia vielä 🙂
Torstaina minun on taas suunnattava Kuopioon kokemusasiantuntijakoulutukseen päiväksi ja sen jälkeen Kuopion seudun epilepsia yhdistyksen hallituksen kokoukseen vielä illaksi, mutta illalla palaan tänne taksin Omieni luo! Bopi saa lomailla minusta torstaipäivän, koska muuten millekkin tulisi 12h työpäivä ja 90% vain makaamista paikoillaan ja kun voin sen nyt välttää fiksusti!
Täällä on odotettavissa pulkkamäkeä, kyllä luit oikein pulkkamäkeen pääsevät lapset muistaakseni torstaina ja muutenkin mukavaa teksmistä riittää meidän teineillekkin selkeästi! ja huomaan , että tälläinen perheloma tuli nyt juuri Oikeaan hetkeeen!
Lauantaina me sitten ilemisesti kotiudumme ja Vapautamme Katan Kotihengettären roolista!
Kissamme Robin ja Hilda-Mariia ovat todella tajunneet, jotta me olemme heidän palvlus väkeään 🙂
Sunnuntain varmastikkin vietämme kotosalla ja valmistaudumme tulevaan,mutta niistä asioista kerron sitten myöhemmin lisää!
Omat fiiilikset ovat Elämään tällä hetkellä Erittäin positiiviset ja Usko Elämään on taas palannut. Kyllähän niitä karikoita kuuluu Elämäään, ei tästä muuten osaisi nauttia silloin kun Elämä näyttää Parempia puoliaan!
Lapsien kasvaessa on oppinut nauttimaaan myös juuri siitä ikävaiheesta mikä on menossa. On se murrosikäisen raivo sääntöjä vastaan tai aikuistuvan ihmisen kipuilua aikuisuutta kohden. Silloin kun lapset olivat pieniä en osannut tälläisistä asioista anuttai ja Elää juuri tässä hetkessä. Sitä välilä harmittelen,mutta mennyttä ei saa takaisin. Siksi on Elettävä juuri tässä hetkessä!

Kokemusasiantuntijaksi Kasvaminen

Monihan tietää, että olen aloittanut Kokemusasinatuntija koulutuksen ja Ensimmäisenä viikko tehtävänä oli heti pohtia Omaa Tarinaansa. Minulle sinänsä helppo homma, koska olenhan toimiut Kokemuskouluttajana jo v. 2008 lähtien ja tehnyt paljon keikkoja Olenhan siis kertonut Elämästäni jo varmasti satoja kertoja, mutta en ole ikinä ennen kirjoittanut sitä… Mutta nyt aloitan siis: Elin 20 vuotiaaksi perus terveeen nuoren naisen Elämää. Sain esikoisemmme 19vuotiaaana ja ja opiskelin lähihoitajaksi.
Heti tytön syntymän jälkeen alkoi mystiset päänsäryt ja oksentelin sekä kouristelin välillä. Mutta oireet taas välillä katosivat. Vauva arki oli rankkaaa ja sen sekä migreenin piikkiin meni kaikki. Tätä jatkui 1½ v ajan, koitin opiskella tehokkaana ja olla Maailman paras Äiti samalla.
Eli meillä jo housut likaantuivat vaihdettiin myös paita ja sukat , koska ne pitivät olla s amaa väriä ja tyyliä. Mutta jossain vaiheessa hoidossa alettiin ihmetellä , kun tytöllä oli varavaatteissa eriparin hanskat, muuten samanlaiset mutta toinen vihreä ja toinen punainen. Tästä olisi pitänyt jo jotain päätellä. Mutta ei siinä vain aina sanottiin lääkärissä että ota rennommin, kyllä se siitä…
Silmälääkäri otti minut vakavasti, kun sinne menin kaksoiskuvien ja näön hämärtymisen jälkeen.
Mutta tuomio oli saman tien karu. Kiireellisenä Kotkan keskus sairaaalaan 80km päähän jotta pää on kuvattava heti! Tässä vaiheessa minulle iski shokki. Mies armeijassa, ja lapsi päivähoidossa. Mitä nyt. Onneksi Äitini oli heti valmiina apuun asuimmehan siloin 25km päässä toisistamme. Minä lähdin siis sairaalaan jossa päää kuvattiin ja tuomio oli saman tien selkeä: hydrokefalus. Apua, mikä se on … Aloin hysteerisesti itkeä, kun ajatus että päässä on jotain leikattavaa oli minusta kuoleman tuomio.
Matkalla sairaalaan ehdin jo miettiä omat hautajaiset ja tytön kohtalonkin .
Samana yönä minu leikattiin ja sain ensimmäisen shuntin päähäni.
Alku meni hyvin,mutta sitten heräsin parin viikon kuluttua aamuun jolloin en nähnyt enää mitään.
Mitä sitten?
Elämä on antanut raskaitakin kortteja.
Opiskelin koulutetun hierojan ammattitutkinnon ja luuulin jotta siinäon loppu Elämän ammatti ,mutta toisin kävi. v. 2008 sairastuin vaikea hoitoiseeen epilepsiaan sen jälkeen kun päähän oli jouduttu tekemään 13 leikkausta. Tämä Vetäsi matot jalkojen alta ja muutti kaiken.
Mikään ei ollut enää ennalta arvattavaa ja suunniteltavaa.
Perheeseemmme syntyi kaksi lasta v2003 ja 2004 ja juuri ennen Tonipoikamme syntymää 2003 sain jo ensimmäisen Opaskoiranikin.
Toni syntyi keskosena ja jouduin taistelemaan Oikeudesta Äityteeen vauva aikana.Tämä oli varmasti Elämäni raskainta aikaa, koska vielä näin melkein 14vuotta myöhemmin asia tuntuu Erittäin raskaalta.
Epilepsia on tehnyt tuhojaan niin paljon ,että käsien voimat ovat poissa joten hierontahommat eivät onnistu enään ja oli suunnitelma että työllistyisin IT-kouluttajana, mutta sillä allla ei ollutkaan töitä ja nyt on taas uudellleen koulutus edessä, mutta haasteelliselta se näyttää.
Eläinten kanssa tahtoisin työskennellä tulevaisuudessa. Ja toivon haaveeini toteutuvan. Ilman haaaveita ei mikään voi toteutuakkaan!
Kun minulla on nyt takana 24 pään leikkausta näiden 19 vuoden aikana ja elämä on ollut veitsen terällä monta ketaa on Elämän arvot menneet uusiksi. Elän juuri tässä hetkessä ja nautin pienistäkin asioista.
Meillä eletään tavallista lapsiperheen elämää. Perheessämme on paljon eläimiä. joista saamme kaikki voimaa silloinkin kun tuntuu että voimat loppuvat.
Olen käynyt syvän masennuksen läpi kun käsittelin vammautumistani. Olin vihainen ja mietin vain että miksi minulle kävi näin!! Katkera en osannut olla ikinä. Vertaistuki on minulle se kantava voima. Sopeutumis valmennuskursseilla sen tajusin. Oikeasti meitä on muitakin ja näistä asioista voi selvitä.
Siinä syy siihen miksi itse lähdin heti vertaistoimintaan mukaan niin näkövamma kun epilepsia puolellakin. Luonteeltani kun olen ulospäin suuntautunut ja tahdon antaaa muillle sen tiedon, jotta vaikea vammaisenakin voit Elää täyttä Elämää.
Minulla on nykyisin tapana sanoa , että ensin pääätän mitä tahdon tehdä ja sen jlkeen vasta miten sen teeen. Mutta kaikesta selviää ja tahto tilasta se on kiinni.
Nykyisin tahdon osallistua ammattilaisten rinnalla hoitooni,koska on tärkeää että oma kokemustietoni otetaan avuksi hoidossani näiden sairauksien kanssa mitä minulla on joita ei voi pois hoitaa,mutta niiden kanssa voin Elää täyttä Elämää.
Nykyisin minulla on jo 7. opaskoira käytössäni. Tähän liittyy paljon kipeitäkin asioita. Ensimmäinen oppaani Leni ehti minulla olla vain ½ vuotta sairastuttuaan sydämmen laajentumaan ja kuoli käsiini. Minulla on ollut myös ns uudelleen sijoitettuja koiria, joiden olen tiennnytkin olevan vain väliaikaisia, eikä 10 vuoden yhteistyöstä ole voinut edes haaveilla… Puhutaaan siis 4kk-3 vuoden ajoista näiden koirien osalta. Mutta nämä koirat ovat kasvattaneet minusta Erittäin osaavan koiran käyttäjän ja yleeensä tuolla liikkuessamme minua luullaankin Opaskoirien kouluttajaksi.
Ja nyt minulla on ollut maaliskuusta lähtien oppaana Opaskoira Bopi 3½vuotias labbis ruos. Ei koira helpoimmasta päästä,mutta minulle juuri Oikea kaveri ja toivon että saamme tehdä yhteistyötä siihen asti että Bopi täyttää 12 vuotta ja jää eläkkeelle, näin olisi tarkoitus.
Sairastuminen on tehnyt minusta ihmisenä vavemman. Jollen olisi sairastunut olisin varmasti aivan erillainen. Ajatelisin enenmän ulkonäöllisiä asioita ja olisin ehkä aika pintaliitäjä. Nyt mietin Elämää paljon syvällisemmin.
Meillä Eletään juuri tässä hetkessä nauttien Elämästä siinä muodeossa kun se sen meille antaa. katkeruus kun ei voi voimauttava asia missään tapauksessa Elämässä.
Kirjoitan sivua www.facebook.com/katjajaopaksoira . Kirjoitan sitä siksi että jos saan edes yhden ihmisen ymmärtämään että Asenne vamma on se vaikein vamma olen saavuttanut sen mitä hainkin!