Jäähyväiset blokilleni

Pitkään mietinyt tämän blokin jatkoa ja nyt on se Päivä, että on aika sanoa Jäähyväiset tälle 🙂
Kun aloitin tätä kirjoittamaan, oli Elämäntilanne sellainen, että blokin kirjoittaminen tässä muodossa oli ehkä terapiaakin.
Mutta nyt huomaan menevän viikkojakin, etten edes ajattele kirjoittamista tänne. Ja siksi tämän blokin on aika sulkeutua ja antaa mahdollisuus uusille urille 🙂
Mitä Elämäämme siis Kuuluu on ehkä hyvä kerrata nyt tähän loppuun:
Lapset ovat kasvaneet vuosien aikana ja kokeilevat jo vähän omia siipiäänkin. Minä olen työllistynyt, ehkä tässä on pakko vielä mainosta sitä että ilman vapaa-ehtoistyössä mukana oloa se ei olisi ollut mahdollista! Elämä menee aika ramaa rataa ja nautin jokaisesta rauahllisesta arkipäivästä.
Eläimet kuuluvat isona oana arkeemme nyt ja aina. Joten luollista onkin että siirryn kirjoittamaan enenmän nyt sitten sivulle www.facebook.com/katjajaopaskoira sekä haaveilen kyllä bideoblokistakin…Mutta siis vasta haaveilen. Enkä tahdo tehdä siiitä sellaista kun muut. vaan jotain uutta, joten en keskeneräisenä paljasta sen enenpää.. Ei mitään tylsää minä tässä höpötän videota.. Ei ole mun juttu!
Katja ja oapaskoira sivulta pääset edelleen aitiopaikalle seuraamaan Elämäämme niin kauan kun tuo bloki sitten aloittaa Elämänsä. Näillä näkymin se saa alkunsa Kysiltä kun olen pitkässä aivosähkökäyrässä 16.10 alkaen 🙂
Kiitos Ihan jokaiselle lukijalleni,Olette ollleet Tärkeitä tällä kasvamisen tiellä!

Syksyn Kylmiä Tuulia

Pitkään mietin tämän blokin kirjoittamista,mutta ehkä juuri nyt on sen aika.
Moni valittaa mennyttä kylmää kesää ja Elämä on suunnilleen tuhoutunut sen vuoksi.
Meidän perhe on sen verran kovisa liemissä keitetty, ettei tästä ns kylmästä kestästä kyllä ole ehtinyt keskustelua kotona syntyä.
Onko nykyajan ihmiset vain sitä mieltä todella, että jos Elämä ei ole Täydellistä ei se ole Oikeaa Elämää?
Tähän kysymykseen huomaan havahtuvani nykyisin päivittäin!
Jos meidän perhetttä kuvattaisiin vaikka viikon verrran olisi siinä enenmän tramatiikkaa, kun on ollut koko Salattujen Elämämien tuotannon aikana ko ohjelmassa.
Ja voin sanoa ettei muuten ole Tylsää eikä Ennalta tiedostettua Elämää! Ei milloinkaan. Meidän perheellä Elää 5 ihmistä , joista kyllä yksi omillaan,mutta paljon vaikutamme Hänenkin Elämässään edelleen ja jokaiselle sattuu ja tapahtuu eikä mitään Täydellistä Ruusunpunaista Arkea!
Välillä otetaan pohjakosketusta ja ei kun taas ylös sieltä!
Viime viikonlopun olin mieheni Nikon ja Opaskoirani Bopin kanssa Nuuksiossa Epilepsia liiton verkkovertaisohjaajien koulutuksessa ja taas kerran sain Oikeasti kokoea että täällä nämä muutkaan ihmiset ei valita turhasta! ollaan kaikki opittu Elämää hetkessä ja kun koulutuksen vetäjäkin sanoo, että reilusti pitää sanoa jos huilaa esim jonkun luennon yli jne tiesin, taas kerran, että niinpä. Miksi sitä ylisuorittaa silloin kun muut sitä vain odottaa. Miksi muutkin Elämässä emme voisi suoraan sanoa , milloin emme jaksa tai milloin Elämä ei mennytkään niin kuin suunniteltiin? Ei kun se on heikkoutta ja sitähän ei Suomalainen yhteiskunta ymmärrä!
Minut on luotu niin Sisukkaaseen muottiin, että silloin kun tuntuu että voimat loppuu painan kaasun pohjaan ja tehdään entistä kovempaan hommia. Näin ei kaikkien psyyke toimi. Mutta suomalaisen mallin mukaan pitäisi toimia. Eikö se ole rikkaus että olemme Oikeasti Erillaisia?
Meidänkin perhettä kun seuraa on meitä 5 hyvin erillaista Ihmistä perheessä ja se on Oikeasti rikkaus. Osaamme ns ottaa kopin silloin kun huomaa että toinen meillä sitä tarvitsee. milloin tämä yhteiskunnan asenne muuttuu siihen samaa`n?
Meidät on mieheni kanssa molemmat kasvatettu huolehtimaan muistakin ja sen olemme kyllä siirtäneet kasvatusoppina lapsillekkin. Ei uhrautuen, vaan välittäen.
Turun tapahtumista ei ole pitkää aikaa,mutta kun se on lööpeistä jo paljon poissa ei enää vie keskustelua pois säästä. Pitkään siihen ei mennyt.
Näin tämä maailma vain toimii….
Itse olen surua käsitellyt Elämässäni monesta eri näkökulmasta ja vielä on monta näkökulmaa varmasti kokematta,mutta koen silti, että liian pinnallisesti taas kaikki ohitettiin ja eikun etteenpäin tuhat lasissa….. Olisiko nyt syytä estää ettei tälläiset tapahtumat toistuisi eikä mikään muukaan trakedia mitä Suomessa viime vuosina on tapahtunut ihmisten pahoinvoinnin vuoksi. Kaikilla ei ole ympärilläään niitä ihmisiä jotka välittävät ja ottavat silloin kopin kun maailma hajoaa jalkojen alta…. Pitäisi olla! Helppo on sanoa tiedän sen ,mutta siihen suuntaan, kun meistä jokainen käntää asenteensa on se mahdollista!

Vaikka nyt syksyn kylmät tuulet tosiaan puhaltavat ei anneta sen tuulen puhaltaa Sydämmiimme ja niin , että lopettaisimme välittämästä toisistamme! Päinvastoin otetaan enenmänkin saenne, että Välitämme Lämpimästä toisistamme!
Mutta nyt seuraavana työhommanani jatkan suunnittelua miten meidän yhdistyksessä saataisiin vapaa-ehtoistyö kukoistamaan ja niin että siitä oikeasti nauttii niin autettava kun vapaa-ehtoinennkin ja näin saadaan taas toivottavasti näin yhdistyksen näkökulmasta vietyä omalta osaltamme yksinäisyyttä ja ihmisten pahoinvointia pois tästä yhteiskunnasta!

Edelleen Ei Tylsää …

Voi milloinkohan saan kirjoittaa tänne, kuinka Tylsää Elämämme onkaan 🙂
Nyt muutoksen ja mullistuksen toi meillllä kasvamassa ollut opaskoiran pentu Frodi päätettiin luovutttaa meiltä muualle, joko kasvamaan opaskoiraksi tai sitten kotikoiraksi.
Sen ratkaisun tekee sen Oma Opaskoirakoulu sitten.
Mutta ko koiralla on krooninen nälkä. Eli syö kaiken jätöksistä männynkäpyihin. Ja ruokaa sai meilläkin reilusti,mutta tämä nälkä asia on jopa labbikselle ihan mahdoton.
Tein paljon tässä töitä ko koiran kanssa, kun oli minulla ja silleen harmittaa kovastikkin kun asia oli pakko viheltää poikki.
En tammikuuhun asti tee tätä työtä ja sitten todettaisiin että tuon järjettömän ruokahalun vuoksi ei sovellu oppaaksi. Olisi ollut jo vähän liikaa jopa minulle.
Mutta näin oli kai asioiden tarkoitus mennä.
Meillä asuu nyt sitten opaskoirani Bopi ja spanieli Axe( entinen Aksu). Ja siinä on meidän koirat tulevaisuuteen. Näiden koiruuksien kuviot jo aika hyvin tiedetään ja osataaan ennakoidakkin asioita, joten turhia haasteita ei lähdetä enää hakemaan.
Bopi kulkee joka paikkaa mukanani ja Axen kanssa tahtoisin ryhtyä jotain harrastamaan tulevaisuudessa, mutta mennään nyt alku syksyä rauhassa eteenpäin.Aloittivathan lapset eilen koulun ja se tuo omat haasteet tas. Mutta toisaalta se tuo sen rytmin arkeemme 🙂
Edelleen toivon ja odotan sitä Tylsää ja Rauhallista arkea!

Luopumisen Tuskaa

Elämä on syntymistä ja kuolemista.
Se meidän perheessä taas koettiin. meille aikuisena tain paremminkin seniorina muuttanut Topi-mopsi meni niin huonoon kuntoon , että Hänet oli päästettävä viimeiselle matkalleen.
Suru oli Suunnaton. Niin kovasti koko perhe tuohon touhukkaaseen pikkukaveriin ehti kiintyä.
Olimme tässä jo jonkin aikaa etsineet pientä koiraa perheeseemme, josta kouluttaa sitten epilepsiakoira minulle ja kuulokoirankin taitoja aletaan tarvita, kun minun kuulo heikkenee ilmeisesti shunttileikkaukkausten jälkiseurauksena.. Eikä opaskoirankaan voimavarat kaikkeen riitä. sen olen joutunut toteamaan viime aikoina, kun oolen liikkunut enenmän ja haastetta koiralle on riittänyt paljon.

Kotioloissa koiran pitäisi saada vain huilata, eikä olla skarppina vielä mahdollisten kohtauksienkin varallta. Saati ilmoittaa sitten asioita.
Päätimme heti että mistään kennelistä emme koiraa ota vaan meille tulee ehdottomasti koira joka tarvitsee oikeasti aikuisena kotia ja valitsee meidät.
Etsitntää sitten tehtiin tosiaan., kun vielä isona vaatimuksena oli se että Pooikamme Toni alkujaan Topi-mopsin sai Tukikoirakseen ja se oli avain Tonin murrosiän taantumiseen 🙂 Olipas kauniisti sanottu, mutta Toni oppi Topin avulla keskittymään ja puhumaan asioista ihan uudella tavalla 🙂
Pitkään etsimme uutta koiraa. Kävin jo tosiaan kaikki maailman reskuekoiratkin läpi ja Suomesta kaikki, mutta mikään ei oikein kolahtanut.
Kunnes Kuopion Löytöeläinsuojalla oli ilmoitus pienestä koirasta. Heti vastasin ja Mieheni Niko ja Toni pppoikamme menivät koiraa katsomaan. Ja samalla tiesivät että Tässä se on!
Nyt meille muuutti eilen pieni karvapallo Aksu
Lisää Hänestä myöhemmin,mutta Ihana Rakkaus pakkaus Hän on!

https://www.facebook.com/CavaAxe/

Kesän Kuulumiset

Kesän aikaan on täällä blokissa ollut hiljaista. Mutta toivottavasti moni on seurannut Elämäämme Katja ja Opaskoira sivun kautta face bookissa 🙂
Kesälomaamme on kuulunut pientä matkustelua, sairastamista ja Vauhtia ja Vaarallisia tilanteita.. Eli ihan meidän perheen tavallista Elämää…
Viimein olemme päässeet muuttamaan alakertaan asumaan. Tähän astihan olemme asuneet yläkerrasa ja se on ollut minulle välillä Erittäin haastellinen asia.

Mutta nyt viimein talon remontti on niin pitkäälä että pääsemma alakertaankin.

Minulla on selkeästi turnausväsymystä remontin suhteen nyt ensimmäisen kerrran ikinä.mutta kai sekin kuuluu asiaan.
Minun epilepsia kun tuosta helteestä ei tykkää niin olen ollut iloinen ettei Suomen Kesä ole ollut niin kovin kuuma….
Tänään minä sitten palasin takaisin töihin ja lapset vielä jatkavat lomaansa. Kuopuksemme Inka lähti tänään kyllä mukaan ja on ollut päivän Pkemon Go:ta pelaamassa kaupungilla.
Tästä Kestästä jää eritoten mieleen se että olen oppinut arvostamaan itseäni juuri sellaisena kun olen. Näin vanhaksi sitä piti elää että sen tajusin.
Vammaisuus on osa minua ja se on selvä. Mutta sen lopullinen hyväksyminen on vasta nyt todellista. Ehkä se että sairauksia tulee koko ajan lisää on sitä lopullista hyväksymistä hidastanu. Kyllähän minä periaatteessa olen ollut sujut vammaisuuteni kanssa ja voinut siitä puhua,mutta isilti se on jossain ainaa ollut kaivertamassa että Miksi….
Huomaan viimein Hyväksyväni asioita joita en oikeasti pysty enään koskaan tekemään ja samalla paremmin huomaan , että niin paljon asioita mihin vammaisuus ei ole mikäään este. esim luonnnossa liikkuminen yksin on olut minulle se henkireikä ja avain siihen että luottamus siihen että Elämä kantaa kaikesta hulimatta aina loppujen lopuksi.

Työ ja siinä pärjääminen on ollut minulle Erittäin tärkeä asia. Se on kumminkin tälläiselle työnarkomaanille kun minä Elintärkeä asia!

Lasten kasvamisen myötä olen pikkuhiljaa yrittänyt hakea itselleni niitä omia juttuja koirien lisäksi, mutta koira on lähes joka hommassa kumminkjin mukana:)) Kuinka olakkaan…
Kesällä on naurettu , itketty, huudettukkin on tullut, mutta asiat on aina saman päivän aikana sovittu. Riidoissa ei nukkuman meillä käydä…

Mutta Kesä jatkuu vielä ja siitä nautimme kyllä vaikka loma loppuikin! Paljon olen oppinut tämän Kesän aikana Elämästä ja miten tärkeää on sanoa heti ajatukset ulos ja kertoa ihmisille joista välillä sen että välitttää ja he ovat tärkeitä! sen meinaa unohtaa liian usein ja joskus tulee aika ettei sitä enään voikkaan sanoa….
Elokuuksi otin haasteen vastaan: Herään joka aamu 1-2h tavalllista aikaisemmin ja näin saan tehtyä niitä asioita mitä jää muuten tekemättä… Mielenkiintoinen kokeilu ja näin yhden päivän kokemuksella voin sanoa , että Hyvä kokeilu!

Apuvälineitä ja ja hElpotuksen Kyyneliä!

Olo on Liisalla Ihmemaassa!
Melkein puoli vuotta siihen meni, että sain töihin apuvälineet ja Oikeasti voin itsenäisesti tehdä työni!
Monesti olen miettinyt että MIKSI ja MIKSI!!
Ei oikeasti voi olla näin byrokraattista tämä apuvläineiden saaminen työhön, mihin ne oikeasti ovat välttämättömiä!
Viime viikolla sain tietokoneeseen ohjelmat ja lukutelevisiioni tuli tänään!
Onhan tämä syvästi heikkonäköisen elämä ihan Erillaista kun täysin sokean. Eli se Elämä mitä elin kumminkin jo lähes 10 vuotta. . Onko nämä pienen pienet näköreiät olleet silloin onkin mysteeri jota en pohdi. Olen Iloinen siitä että olen oppinut myös sokeiden tekniikat toimimiseen Elämässä!
Nyt kovasti harjottelen ja treenaan tätä Uuutta Elämääni 🙂
Kaikki on niin ihmeellistä ja Ihanaa! Tuntuu , että olen Oikeasti kun Liisa Ihmemaassa, kun koko ajan vähenee näkevän tarve näissä työhommissakin! Saan sen itsenäisyyden toimia!
Näkeminen ja liikkuminen on useimmille itsestään selvyys,mutta kun ilman niitä mahdollisuuksia on ollut ja ne saat osittain edes takaisin on Onni sanoin kuvaamaton.Kiitos nykyajan tekniikan , tämä on mahdollista!

Epilepsia kohtaus se Yllätti taas!

No, nyt se kohtaukseton aika epilepsian suhteen sitten päättyi eilen illa.
Melkein puoli vuotta sitä aikaa ehtikin mennä… Ja minä jo puoli vuotis juhlia ehdin suunnitella….
Kohtaukset olivat poissa olo kohtauksia auroilla. Pystyin puhumaan jotain,mutta naamasta kuulemma näki mieheni että kohtaus on päällä. Hän kun on tätä päässyyt Elämää jo kohta 10 vuoden ajan.. Tällä kertaa vain tuli ns sarja kohtauksia jonka vuoksi odotankin nyt Kysiltä puhelua , toivoisin saavani kohtaus lääkkeet ettei tämä toistuisi.
Ennen kohtausta oli ollut helle päivä ja minä aika paljon suorassa auringon paisteessa ja jännittänyt kun olin 2 koiruuden kanssa Epilepsia yhdistyksen aktiiveille järjestetyssä Kallavesiristeilyssä mukana.
Tänään olin jo aamulla skarppina koirien kanssa lenkillä ja nyt töissäkkään ei kohtauksia enään huomaa, kun siitä että välillä joku saina unohtuu ja niskat on ihan jumissa,mutta kenellä näkövammaisella toimistotyötä tekevällä ei olisi.
Onnellisin olen siitä että Opaskoirani Bopi merkkasi kohtauksen juuri ennen kun se tuli!! Hän ei ole siis taitoa unohtanut tässä kohtauksettomassa ajassa.
Tuo että Bopi merkkaa kohtaukset minulle , tuo paljon turvaaa ja luottamuksen siihen että vaikka kohtaukset nyt aktivoituisivat saan sen varoituksen aina alle kumminkin.
Mutta taas muistan että Epilepsia kulkee mukanani tahdon tai en ja se on hyväksyttävä, kapinoiti ei auta eteenpäin yhtään näissä asioissa!
Siitä olen Kiitollinen, että kotijoukot ottivat tilanteen rauhallisesti ja töissäkin kyseltiin aamulla vointi ja jatkettiin arkea. Kyllä Elämä kantaa kun sille antaa mahdollisuuden niin minä Uskon ja Luotan!
Varmasti kohtaus oli monen asian summa,mutta osaan arvostaa terveyttä taas Eri tavalla ja sitä että kaikki voi muuttua hetkessä. Liian paljon sitä unohtaa perus-sairaudet kun ne on lepotilassa,mutta kyllä taas tänään olo eri tavalla kuuntelen…..

Mummi-Kotihengettärenä

Nopeasti sujahti viikko , kun Äitini oli meilä Kotihengettärenä.

Siinä sujahti koirien lenkittämiset, ruuanlaitot, ja arkiset asiat usein sillä aikaa kun minä olin töissä. Tänään onkin sitten karu paluu arkeen taas 🙂
No, toisaalta sitä oppisi liian hyvälle muuten kyllä!
Taas saan olla Kiitollinen siitä , että meillä molemmilla mieheni Nikon kanssa on vanhemmat , jotka välittävät vielä meistä aikuistakin lapsista !
Välillä sitä ei osaa sitä apua arvostaa, sen voin omaltakin osalta myöntää ja saman huomaan omasta jo aikuisesta lapsestamme 🙂 Sitä pitää välillä asioita itsestään selvyytenä!
Niin, sitä minä pidin terveyttäkin itsestään selvyytenä 20 vuotiaaksi asti,mutta en enää sen jälkeen!
Jokainen Eletty päivä on ollut lahja sen jälkeen!
Sitä on myös oppinut arvostamaan apua ja sen vastaanottaminenkin on tullut helpommaksi vuosien myötä.
Sunnuntaina pakkasi kuopuksemme Inka laukkunsa ja lähti Juvalle mummolaan, lupasihan tuo tulla 9.8 viimeistään takaisin 🙂 Kun koulu taas alkaa 10.8… no toivottavasti nyt sentään jo vähän aikaisemmin. Hän on kyllä ilmoittanut ,ettei paljon meinaa kesälomastaan täällä kotosalla olla. Ja sen toisaalta ymmärrän, kun molemmat vanhemmat olemme töissä voisi välillä aika kotona käydä pitkäksi. Keskimmäinen lapsemme Toni sen sijaan nauttii, kun saa olla omassa rauhassa kotona Topi-mopsinsa kera 🙂
Ulkona ei ilma ole yhtään kesäinen,mutta vielä minäkin uskon siihen intiaani-kesään jolloin sitten valitetaan kun on niin kuumaa, ettei mitään jaksa tehdä!
Arki rullaa nyt aina omia painojaan meillä, hyvä niin. Ihanaa tämä Tylsä Arki!
Tänään on minun taas astuttava Kotihengettären rooliin ja töiden jälkeen suunnattava koirien kanssa lenkille! Ja sen jälkeen odottaa kaikki muut kotihommat vielä illan päälle! Meillä kun mieheni tekee pitkää päivää töissä jää arjen kuviot viikollla aika paljon minun vastuulleni ja nyt maaliskuun jälkeen kun minulla ei enää ole ollut kotona henkilökohtaista avustajaa, vaan olemme omin voimin hommat hoitaneet olen huomannut kuinka paljon enenmän vastuuta yhtä äkkiä lapsetkin ottavat arjesta on siihen tuleekin Tarve!

 

Ei jaksa edes hermostua enää…

On tässä taas koeteltu jaksamista oikein olan takaa…
Ei helatorstai-viikonlopun suunnitelmat menneet ollenkaan niin kuin suunittelin …
Loppujen lopuksi minä jäin kotiin ja esikoisemme Kata lähti Kuopuksemme Inkan kanssa Isäni luo Kouvolaan. Toimettomana en minäkään ollut vaan 11h siivosin torstaina taloamme ja mietin että Oikeastikko tämän huvikummun tahdoin silloin 8 vuotta sitten ja edelleen sanon etttä täällä on Ihanaa asua!
Kyllä niin on Rakastan maalla isossa talossa asumista ja sitä että jokaiselle todella sitä tilaa on ja eläimiäkin voimme pitää.
Toimettomana en ollut muutenkaan vaan lähdin lauantaina Mahdollisuuksien Torille Kuopion keskustaan. Siellä Opaspentu Frodin kanssa esittelimme myös näkövammaisuuden monimuotoisuutta.
Mukava päivä ja Frodille Erittäin opettavainen!
Sunnuntaina kotiutuivat sitten tytöt ja samalla Äitini tuli meille karkuun 70 vuotis Syntymäpäiviään, joita sitten ei eilen juhlittu vaikka samana päivänä esikoiseni Kata täytti 20 vuotta! Näin se Elämä menee.
Haastetta aiheuttaa niveleni kovastikkin ja välillä tuntuu , ettei aamuisin päääse kohta todellakaan sängystä ylös,mutta vielä sieltä on kömmitty 🙂
Hermoja raastaa monikin asia.
Mutta minä olen oppinut että niistä on turhaa stressiä ottaa, on asioita joita voi hoitaaa ja on asioita mille ei vain voi mitään ja niiden on annettava silloin olla.
Kesäloma lapsilla on ihan ovella. Se ei enää hermostuta, kuten aikoinaan. Meidän lapsilla ei toiveissa ole mitkään super reissut mihinkään, mihin ei olisi kyllä taloudellisesti mahdollisuuttakaan, vaan toiveissa on että he saisivat rauhoittua. Tämä kuullosti näin Äidin näkökulmasta mielenkiintoiselta. Koska vielä muutama vuosi sitten odottivat että joka puolelle pitää päästä ja niitä sitten tuskan hiessä järjesteltiin.
Mitä sitä ei lastensa eteen Äiti ja Isä tekisi.
Talon remontti pikkuhiljaa valmistuu. Sekin tuntuuu niin kummalliselta. Sitä on odottanut tämän 8 vuotta ja nyt kun se on totta kohta sekin kummastuttaa… Mutta näin se Elämä menee…

Aikasyöppöjä tulee jostain

Taas tällä viikolla olen herännyt siihen että johonkin se minun aika Oikeasti vain katoaa! Niin töissä kun kotonakin 🙂
Olisikohan se että töissä on Oikeasti mukava meno ja paljon hommia, eli kelloa ei ehdi tutkailla päivän aikana, muulloin jollei joku asia pidä hoitaa tiettyyn aikaan ja sen vuoksi sitten pitää kelloa tarkkailla.
Kotona on arkisien hommien lisäksi ollut paljon hommia. On ollut kevätjuhlaa, Opaskoirani Bopin yksi vuosi katselmus, jotta Ensimmäinen vuosi koirakkona on sujnut hyvin ja tästä pääsemme kehittymään vain entistä paremmiksi! Kotityöt ja koirat vievät arki-illat sitteen kyllä lopullisesti niin ettei sitä ehdi muuta kun pikaisesti somen illallla vilkaista ennen nukkumaan menoa ja aamulla taas skarppina hereille.
Kevät on onneksi tuonut paljon virtaa Elämääni ja antaaa vähän sitä kaivattua lisäaikaa, kun ei tulekkaan pimeää heti!
Minulle melkein sokeanakin tuo aurinko on tärkeässä roolissa ja vaikei näkemiseen auringon valosta mitään hyötyä olekkaan, kyllä se mieltä piristää aina 🙂
Ilman uusia terveys probleemia ei tulevaankaan kesään laskeuduta. Aamuisin on nivelet niin kipeät ettei sängystä meinaa omin voimin ylös päästä,mutta kunhan sitä pakottaa itsensä vain ylös ja liikkelle , Kiitos koiruuksien. Kivut alkavat pikkuhiljaa helpottamaan aina. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia,mutta haastetta arkeen on siis tämäkin nyt tuonut ja vielä tulevan viikonlopun ylin asiaa seuraan ja sen jälkeen minulla on niin paljon ns päiväkirjaa asian tiimoilta, että otan lääkäriin asiasta jo yhteyttä.
Tänään onkin enää työpäivä ja sen jälkeen alkaa 4. päivän vapaa. Helatorstain merkeissä. Minä lähden kuopuksemme Inkan kanssa Isäni luo Kouvolaan viettämään tämän pikku-lomamme. Irtiotto arkeen ja samalla pääsen testaamaan mitä kroppa tykkää, kun en paljon varmasti liiku viikonlopun aikana, kun Opaskoiran Bopi pääsee ” Haltija- IKumminsa” luokse lomailemaan ja viettämään tavallisen koiruuden Elämää välillä, mikä on myös Erittäin tärkeää opaskoiran jaksamisen kannalta.

Lasten kesälomat lähestyvät jo kovaa vauhtia. Onneksi meillä lapset ovat jo niin isoja että pärjäävät meidän aikuisten töissä ollessakin välillä keskenään kotona ja se tuo paljon helpotusta aina arkeemme.
Suuria kesälomasuunnitelmia ei meillä ole, koska arki on niin hektistä taitaa meistä kaikki vain odottaa että saisimme hengähtää taas! Välillä olikin jo sellainen tasaisen -arjen aika,mutta ei sitä meillä kauaa kestänyt….

Onneksi kuopuksemme Inkan satuttama jalka on jo parempi ja Keskimmäisen lapsemme Tonin koulun reissu Helsinkiinkin on kunnialla ohi… Toissa aamuna kun meillä oli heräty klo 3.30, jotta poika ehti bussiin ja reissuuun…. 🙂 Eli tälläisetkin asiat äkkiä vaikuttavat arkeemme jaksamiseen arjessa, mikä minulla on ihmeen hyvä ollutkin tässä tämän kaiken keskellä eikä Elämän kumppanini epilepsiakaan ole kiukutellut nyt ja ollut siis kohta jo puoli vuotta rauhallisesti…. Vaikka esim taas hässäkässä maanantai iltana unohdin ottaa iltalääkkkeet… Sitä ei tapahdu tosiaan usein ja tuosta tiesin että alku viikkko oli ehkä vähän liiankin aktiivinen jota oli ollut jo koko viime viikko…
Mutta Hyvää Helatorstaita kaikille sekä viikonlopppua! Minä otan akkujen lataus viikonlopun nyt todella käyttöön heti kun työt tänään klo 15 päättyvät ja jatkuvat vasta maanantaina klo7.30
Nautitaan nyt tästä lyhyestä Suomen Kesästä!snry