Epilepsia kohtaus se Yllätti taas!

No, nyt se kohtaukseton aika epilepsian suhteen sitten päättyi eilen illa.
Melkein puoli vuotta sitä aikaa ehtikin mennä… Ja minä jo puoli vuotis juhlia ehdin suunnitella….
Kohtaukset olivat poissa olo kohtauksia auroilla. Pystyin puhumaan jotain,mutta naamasta kuulemma näki mieheni että kohtaus on päällä. Hän kun on tätä päässyyt Elämää jo kohta 10 vuoden ajan.. Tällä kertaa vain tuli ns sarja kohtauksia jonka vuoksi odotankin nyt Kysiltä puhelua , toivoisin saavani kohtaus lääkkeet ettei tämä toistuisi.
Ennen kohtausta oli ollut helle päivä ja minä aika paljon suorassa auringon paisteessa ja jännittänyt kun olin 2 koiruuden kanssa Epilepsia yhdistyksen aktiiveille järjestetyssä Kallavesiristeilyssä mukana.
Tänään olin jo aamulla skarppina koirien kanssa lenkillä ja nyt töissäkkään ei kohtauksia enään huomaa, kun siitä että välillä joku saina unohtuu ja niskat on ihan jumissa,mutta kenellä näkövammaisella toimistotyötä tekevällä ei olisi.
Onnellisin olen siitä että Opaskoirani Bopi merkkasi kohtauksen juuri ennen kun se tuli!! Hän ei ole siis taitoa unohtanut tässä kohtauksettomassa ajassa.
Tuo että Bopi merkkaa kohtaukset minulle , tuo paljon turvaaa ja luottamuksen siihen että vaikka kohtaukset nyt aktivoituisivat saan sen varoituksen aina alle kumminkin.
Mutta taas muistan että Epilepsia kulkee mukanani tahdon tai en ja se on hyväksyttävä, kapinoiti ei auta eteenpäin yhtään näissä asioissa!
Siitä olen Kiitollinen, että kotijoukot ottivat tilanteen rauhallisesti ja töissäkin kyseltiin aamulla vointi ja jatkettiin arkea. Kyllä Elämä kantaa kun sille antaa mahdollisuuden niin minä Uskon ja Luotan!
Varmasti kohtaus oli monen asian summa,mutta osaan arvostaa terveyttä taas Eri tavalla ja sitä että kaikki voi muuttua hetkessä. Liian paljon sitä unohtaa perus-sairaudet kun ne on lepotilassa,mutta kyllä taas tänään olo eri tavalla kuuntelen…..

Kommentti on suljettu.