Aikasyöppöjä tulee jostain

Taas tällä viikolla olen herännyt siihen että johonkin se minun aika Oikeasti vain katoaa! Niin töissä kun kotonakin 🙂
Olisikohan se että töissä on Oikeasti mukava meno ja paljon hommia, eli kelloa ei ehdi tutkailla päivän aikana, muulloin jollei joku asia pidä hoitaa tiettyyn aikaan ja sen vuoksi sitten pitää kelloa tarkkailla.
Kotona on arkisien hommien lisäksi ollut paljon hommia. On ollut kevätjuhlaa, Opaskoirani Bopin yksi vuosi katselmus, jotta Ensimmäinen vuosi koirakkona on sujnut hyvin ja tästä pääsemme kehittymään vain entistä paremmiksi! Kotityöt ja koirat vievät arki-illat sitteen kyllä lopullisesti niin ettei sitä ehdi muuta kun pikaisesti somen illallla vilkaista ennen nukkumaan menoa ja aamulla taas skarppina hereille.
Kevät on onneksi tuonut paljon virtaa Elämääni ja antaaa vähän sitä kaivattua lisäaikaa, kun ei tulekkaan pimeää heti!
Minulle melkein sokeanakin tuo aurinko on tärkeässä roolissa ja vaikei näkemiseen auringon valosta mitään hyötyä olekkaan, kyllä se mieltä piristää aina 🙂
Ilman uusia terveys probleemia ei tulevaankaan kesään laskeuduta. Aamuisin on nivelet niin kipeät ettei sängystä meinaa omin voimin ylös päästä,mutta kunhan sitä pakottaa itsensä vain ylös ja liikkelle , Kiitos koiruuksien. Kivut alkavat pikkuhiljaa helpottamaan aina. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia,mutta haastetta arkeen on siis tämäkin nyt tuonut ja vielä tulevan viikonlopun ylin asiaa seuraan ja sen jälkeen minulla on niin paljon ns päiväkirjaa asian tiimoilta, että otan lääkäriin asiasta jo yhteyttä.
Tänään onkin enää työpäivä ja sen jälkeen alkaa 4. päivän vapaa. Helatorstain merkeissä. Minä lähden kuopuksemme Inkan kanssa Isäni luo Kouvolaan viettämään tämän pikku-lomamme. Irtiotto arkeen ja samalla pääsen testaamaan mitä kroppa tykkää, kun en paljon varmasti liiku viikonlopun aikana, kun Opaskoiran Bopi pääsee ” Haltija- IKumminsa” luokse lomailemaan ja viettämään tavallisen koiruuden Elämää välillä, mikä on myös Erittäin tärkeää opaskoiran jaksamisen kannalta.

Lasten kesälomat lähestyvät jo kovaa vauhtia. Onneksi meillä lapset ovat jo niin isoja että pärjäävät meidän aikuisten töissä ollessakin välillä keskenään kotona ja se tuo paljon helpotusta aina arkeemme.
Suuria kesälomasuunnitelmia ei meillä ole, koska arki on niin hektistä taitaa meistä kaikki vain odottaa että saisimme hengähtää taas! Välillä olikin jo sellainen tasaisen -arjen aika,mutta ei sitä meillä kauaa kestänyt….

Onneksi kuopuksemme Inkan satuttama jalka on jo parempi ja Keskimmäisen lapsemme Tonin koulun reissu Helsinkiinkin on kunnialla ohi… Toissa aamuna kun meillä oli heräty klo 3.30, jotta poika ehti bussiin ja reissuuun…. 🙂 Eli tälläisetkin asiat äkkiä vaikuttavat arkeemme jaksamiseen arjessa, mikä minulla on ihmeen hyvä ollutkin tässä tämän kaiken keskellä eikä Elämän kumppanini epilepsiakaan ole kiukutellut nyt ja ollut siis kohta jo puoli vuotta rauhallisesti…. Vaikka esim taas hässäkässä maanantai iltana unohdin ottaa iltalääkkkeet… Sitä ei tapahdu tosiaan usein ja tuosta tiesin että alku viikkko oli ehkä vähän liiankin aktiivinen jota oli ollut jo koko viime viikko…
Mutta Hyvää Helatorstaita kaikille sekä viikonlopppua! Minä otan akkujen lataus viikonlopun nyt todella käyttöön heti kun työt tänään klo 15 päättyvät ja jatkuvat vasta maanantaina klo7.30
Nautitaan nyt tästä lyhyestä Suomen Kesästä!snry

Kommentti on suljettu.