Iloja sekä Suruja

Viimeinen viikko on mennyt niin vauhdikkaasti, että ei ole tullut kirjoiteltua tännekkään,mutta nyt päätin tehdä tälläisen kunnon kirjoituksen tännekkin,koska niin paljon on kaikkea sattunut.
Iloisia asioita on tapahtunut paljon,mutta kerrotaan ensin Surulliset asiat!
Opas Pami nukkui Ikiuneen viime viikon torstaina 10 vuoden iässä. Niin lyhyt on se aika minkä saimme Pamin kanssa Elää,mutta sitäkin suuremman merkityksen tuo aika sai. Pami oli Ensimmäinen koira, jonka koulutin epilepsiakoiraksi. Viimeisen elinvuotensahan Pami asuikin Eläkeperheessään, eli tämä Suru koskettaa monia todellla kovasti.
Muistot meille jäivät ja niitä kukaan ei voi meiltä pois viedä!
Samana päivänä oli esikoisemme Katan Pörri-kissan maallinen taivas loppu ja Hänkin pääsi metsästämään hiiriä kissojen taivaaseen. Pienellä kissalla oli iso kasvain ja kaikki ikävä käytös Pörristä sai selityksensä… Onneksi Pörri ei joutunut kärsimään yhtään pidempään ja nyt Hänellä eikä Pamilla ole enään kipuja. Se lohduttaa meitä kyllä kovasti!
Mieheni Niko ajoi eilen kolarin. Onneksi ei pahemmin käynyt eikä henkilövahinkoja tullut,mutta kyllä se aina pysäyttää ja muistuttaa meitä siitä että kaikki voi päättyä hetkessä!
Mutta Iloisiakin asioita täällä tapahtuu!
Minä olen saanut olla melko vapaa epilepsiakohtauksista ja sen kyllä huomaa kokonaisvoinnistanikin Hyvin!
Kokemusasiantuntijakoulutukseni etenee ja enää 3 kertaa viralliseen valmistumiseeni aikaa! Nopeasti on viikot kyllä menneetkin.
Ensi viikon maanantaina aloitan työkokeilun ns teoriajakson… Kovasti en siltä odota saavani. Työkokeilupaikka on nyt uudelleen hakusessa,kun tahdon opiskelemaan eläintenkouluttajaksi, niin työkokeilukin pitäisi silloin olla tälläisessä yrityksessä…. Mutta jospa se sieltä löytyy, kun malttaa odottaa…Mutta jos siellä ensi viikolla ma ja ehkä ti vietän niin luulen jotta sen jälkeen heille sekä minulle on riittämiin….
Olen kumminkin näitä asioita vääntänyt ja kääntänyt niin monta kertaa eri paikoissa , että luulen selviäväni kyllä ilman sosiaalityöntekijän jne tapaamisia… Ne kun minulla on kunnossa. Minä tarvitsen vain työkokeilupaikan, jotta saan kokeilla onko minusta todella eläintenkouluttajan työhön….
Tukikoirien kouluttaja koulutuskin alkaa ensi vuonna ja sitä odotan myös kovasti. Vaikkei se mitään ammattitutkintoa tms minulle annakkaan,mutta jonkinlaisen mahdollisuuden ammattiin tuon eläintenkouluttajan ammattitutkinnon lisänä….
Asenne on todellakin eteenpäin. Elän juuri tässä hetkessä ja uskon Tulevaisuuteen, vaikka tiedän ettei se varmasti helpoimpia kortteja jatkossakaan minulle anna,mutta miksi murehtia niitä jo etukäteen!
Lasten kanssa on Elämä Vauhdikasta ja viime aikoina on täällä paljon naurettu, se on ollut Ihanaa! Inka ja Toni ovat jopa kaivaneet lautapelitkin esiin ja yhdessä pelanneetkin! Äidin Sydän on kyllä silloin pakahtumaisillaan!
Talvi tuli tänne Kuopioonkin nyt tosiaan ja Bopi ei tykkää yhtään pakkasesta sen huomaan ja sen vuoksi lenkit on nyt lyhentyneet huomattavasti, kai minun on sille lähdettävä takki ostamaan, jotta toinen tarkenee ulkona… Vielä minä Tukikoira Sisun ( www.facebook.com/tukikoirasisu ) pukemisen,mutta nyt pitää jo tuo isokin koiruus pukea 🙂
Kiireistä on ollut se jatkuu edelleen. Tuntuu että kalenteri täyttyy kuin itsestään! Mutta toisaalta siitä pitää nauttia ja ottaa Ilo siitäkin irti!

Kommentti on suljettu.