Syyyslomalla

Meillähän on nyt se Odotettu syys loma siis menossa!
MOneen kertaan muutivat suunnitelmat ja vielä loppu metreillä mietittiin, miten asiat on järkevä hoitaa…
Mutta viikonlopun vietimme kotona. Minun piti olla lauantai Iisalmessa Epielspsia päivässä,mutta kun emme tajunneet varautua pankkien sulautumisesta johtuviin teknisiin ongelmiin olimme siis rahatta, ja ilman sitä ei liikuta mihinkään. Mutta hekä oli ihan Hyväkin olla kotona. Saimme siivottua talvikuntoon lasten kanssa koko pihan kja trampoliinikin sai lähteä talviteloille.
Samalla tuli mietittäväksi, olisiko jo aika lupua esim hiekkaleluista ja jo trampoliinistakin, jollekkin vähä varaiselle lapsiperheelle niistä varmasti olisi Oikeasti iloa vielä paljon!
Samalla olo oli haikea. Iso vaihe Elämästä on päättynyt. Kaikki lapsemme alkavat itsenäistyä kovaa vauhtia ja se Äidin rooli taas muuttuu…
Vammaisena Äitinä koin usein riittämättömyyttä kun lapset olivat pieniä, se on vuosien aikana vähentynyt ja olen oppinut olemaan itselleni armollisempi monessa asiaas.
Tarkoitus oli, jotta suuntaamme nuorempien lasten ja mieheni kanssa jo sunnuntaina tahkolle mökkeilemään, mutta tas tuli mutkia matkaan ja lähtö siirtyi maanantaillle.
Eikä me suoraan tänne Nilsiään kotoa tultu. Kävimme Suonenjoelta hakeamssa vauhtia. Nikolla oli siellä työ homma ja sen vuoksi kieppasimme sen kautta.
Myös syrjintään törmäsimme siellä. Koitimme mennä paikaliseen pizzapaikkaan syömään, kun lapsillla alkoi olla jo nälkä.
Samaaan aikaan minulle soitti Kelan virkailija työkokeiluasioiostani ja minä olin hiljaa, kun kuuntelin virkailujaa ja samalla mieheni ja myyjän keskustelua siitä saako opaskoira tulla . homma pääättyi siihen että poistuimme paikalta.
Ja sitten ihmetellään , että suomalaiset ovaat rasisteja. Tämä myyjä mm sanoi että turha tästä on poliisiasiaa tehdä. Ei suomen poliisit tunne suomen lakia!
No ruokaa saimme toisessa paikassa. Ja tälle pizzapaikalle tuo ei ollut hyvä juttu, kun tähän asti paikalliset työmiehet ovat paikkaa käyttäneet,mutta ei käytä muuten enää! 🙂
Tahkolla tänään sitten lapset kävivät tietenkin uimassa ja muuten aika menikin koirien kanssa ppuhatessa ja vain rennosti Yhdessä ollessa!
Pokemon go:takin lapset intoutuivat pelaamaan koirien juoksuttamisen lomassa 🙂 tehokasta siis!!
Erityis Kiitos siitä että me saatoimme lähteä tälle lomalle nuorempien lasten sekä mieheni kanssa kuuluu esikoiselleni Katalle, joka mahdollistaaa tämän hoitamalla huushollin ja kissamme tällä ajalla.
Olenkin sanonut , että toinen toistamme auttaen täällä on Paras Elää!!
Huomenna minun on kyllä käytävä Kysissä mangneettikuvassa pään vuoksi ja yhdessä kokouksessa siinä samalla piipahdan,mutta sitten takaisin Kiireesti tänne loman viettoon!
Keskiviikon pyhitänn TÄYSIN lomailulle!
Korkeintaaan pari kuvaa erästä lehtijuttua varten saadaan viimein lähtemään eteenpäin, kun kuopuksemme Inka kirjoitti erittäin Piristävän jutun Opaskoirasta Perheessämme ja siihen tarvitaan valokuvia vielä 🙂
Torstaina minun on taas suunnattava Kuopioon kokemusasiantuntijakoulutukseen päiväksi ja sen jälkeen Kuopion seudun epilepsia yhdistyksen hallituksen kokoukseen vielä illaksi, mutta illalla palaan tänne taksin Omieni luo! Bopi saa lomailla minusta torstaipäivän, koska muuten millekkin tulisi 12h työpäivä ja 90% vain makaamista paikoillaan ja kun voin sen nyt välttää fiksusti!
Täällä on odotettavissa pulkkamäkeä, kyllä luit oikein pulkkamäkeen pääsevät lapset muistaakseni torstaina ja muutenkin mukavaa teksmistä riittää meidän teineillekkin selkeästi! ja huomaan , että tälläinen perheloma tuli nyt juuri Oikeaan hetkeeen!
Lauantaina me sitten ilemisesti kotiudumme ja Vapautamme Katan Kotihengettären roolista!
Kissamme Robin ja Hilda-Mariia ovat todella tajunneet, jotta me olemme heidän palvlus väkeään 🙂
Sunnuntain varmastikkin vietämme kotosalla ja valmistaudumme tulevaan,mutta niistä asioista kerron sitten myöhemmin lisää!
Omat fiiilikset ovat Elämään tällä hetkellä Erittäin positiiviset ja Usko Elämään on taas palannut. Kyllähän niitä karikoita kuuluu Elämäään, ei tästä muuten osaisi nauttia silloin kun Elämä näyttää Parempia puoliaan!
Lapsien kasvaessa on oppinut nauttimaaan myös juuri siitä ikävaiheesta mikä on menossa. On se murrosikäisen raivo sääntöjä vastaan tai aikuistuvan ihmisen kipuilua aikuisuutta kohden. Silloin kun lapset olivat pieniä en osannut tälläisistä asioista anuttai ja Elää juuri tässä hetkessä. Sitä välilä harmittelen,mutta mennyttä ei saa takaisin. Siksi on Elettävä juuri tässä hetkessä!

Kommentti on suljettu.