Kipuja ja Kiitollisuutta

Ei ole Elämä Reilua ei!!
Niin, minä uskoin että kun torstaina sairaalan menen niin saaadaan joku järki tähän sairastamiseen, mutta toisin kävi. Tutkimukset eikun jatkuvat ensi viikolla ja taas alittamaan ensi viikon kalenteria uuteen uskoon… elämä Ei ole Reilua!
Kivut ovat todella kovat koko ajan, minä en jaksa tehdä mitään, no tyhjentää kalenteria sitä olen päässyt kyllä tekemään…
Minun piti olla Helsingissä nyt torstaista tähän päivään ja sitten ensi viikon menoista peruutettu jo kaikki sellaiset mihin olen se välttämätön ihminen…
Vihainen olen tälle sairastamiselle, en ihmisistä kenellekkään. Mutta tätä sairastamista vihaan ja viimein melkein 20 vuoden sairastamisen jälkeen osaan sanoa sen tunteen mitä tunnen ja mikä on se asia mitä vihaan ja miksi olen kiukkuinen!
Kipuun minun tapauksessa kun ei lääkitys auta. Sen kanssa on vain opeteltava elämään…
Koitan jotain pientä silloin tälllöin tässsä puuhata, mutta mm pyykkien kuivamaan laittaminen vaati parin kerran istumisen välillä kun kädet ja jalat tärisivät niin ettei hommasta tullut mitään..
Miksi sitten teen, kyllähän mieheni Niko ne tekisi, niin tekisi ,mutta jos jään sängyn pohjalle makaamaan saa ahdistus-peikko yliotteen ja sen jälkeen olen todella syvällä suossa menossa.
Kiitollien olen todella monesta asiasta! Sen kun aina vain muistasin! Minulla on ympärilläni rakastava perhe, joka ei ole hylännyt tai syrjinyt minua sairastaessani, meeillä on ympärillä tiukka tuki verkko ja tämänkin viikonlopun Toni ja Inka ovat mummolassa ja siellä tuntuu olevan hyvä meno! Tämä minun sairastaminen koskettaa nimittäin taas koko perhettä. Tuntuu tuskalliselta kuulla ku oma lapsi kysyy Äiti miksi sinä olet ihan valkoinen? Niin voiko siinä sanoa että Äiti on oikeasti niin vakavasti sairas että olo on sellainen ettei tuo värikään enään pysy kasvoissa?
Paljon tuskaisia ajatuksia päässä pyörii varsinkin kun tämä epätietoisuus asioista jatkuu.
Olen Kiitollinen siitä että perheemme joka tapuaksessa suuntaa Elämää Eteenpäin. Puhtaan ensi kesän suunnitelmista. tuelvasta opaskoirasta( kun Caro vaihtuu nyt sitten maaliskuun loppu puolella toiseen koiraan), meillä puhutaan avoimesti minun peloistani esim halvaantumisesta jne. Opaskoirasta sitten avustajakoiraksi on koulutus tulevalla oppaalla mikäli näin käy ja kukas muu sen koira minulle sopivaksi osaa sitten kouluttaa kun minä ihan itse 🙂
Katkeruutta en tunne tuntevani tälläkään hetkellä. Ihmettelen asiaa vähän itsekkin. Minähän voisin olla Elämässäni vaikka mitä jos minut olisi aikanaan oikein hoidettu. Mutta samalla voisin olla katkera jostain muusta Elämässäni. Onneksi en tarvitse sitä enempää pohtia.
Nautin jokaiseseta Elmäni hetkestä nyt täysillä ja takerrun niihin kun viimeisiin sekuntteihin elämässäni.
Hoidan asian heti nyt enkä lykkää sitä yhtään, vaikka luonteeni on muutenkin että hoidan asiat nyt niin huomaan olevani siitä nyt vieläkin tarkempi, En ole luovuttanut jos siltä jonkun mielestä tuntuu en todellakaan, täst lähtee Uusi taistelu!!
Helpompi olisi jos tietäisi mitä vastaan taistelen ,mutta menee se näinkin nyt taistelen vain kipua vastaan!
Perjantai aamuna hoidin kyllä caron kanssa tulevien lääkäreiden näkövammaisuuskoulutuksen . Sijaista kun minulle ei ole päätin että kyllähän minä jotenkin. taksissa matkalla oli tuskan hiki päällä ja keikka oli varmasti elämäni pisin( kesti siis 60 min) luulin jo 30min jälkeen että olen sanonut kaiken mitä päästäni irtoaa,mutta hoidin koko reissun ja luulen että nämä tulevat lääkärit muistavat sokeat Sisupusseina!
Kiitollinen olen myös että minulla on ollut töitä vaikka vakityö päättyikin vuoden loppuun ja alkuperäinen työllistymis suunnitelma siirtyi syksyyn ja sairastumien tässä taas voisivat olla lopullisia tyrmäyksiä,mutta ei minulle!
Minä taistelen ja näytän ensin itselleni että pärjään ja sen jälkeen myös muille!
Lasten kanssa puhumme rehellisesti asiasta että Äiti on nyt sairas,mutta asiat ovat hoidettavissa,kunhan se syy lopullisesti selviäisi. Lapset meillä osaavat ottaa asian faktana jonka kanssa nyt vain Elämme!
Tähän loppuun tahdon Kiittää niin perhettämme kun kaikkia tukiverkkoja tuesta kyllä tästä taas noustaan,mutta voimia ja aikaa se vie…

Kommentit

Kipuja ja Kiitollisuutta — 1 kommentti

  1. Tosi hienoa kun käyt meille kandilääkäreille puhumassa sokeudesta! Minulle ainakin se oli viime syksynä tosi antoisaa. Tarinasi kosketti ja kohtaamisesi jäi varmasti ikuisesti mieleeni. Sain myös hyviä käytännön vinkkejä sokean kohtaamisesta. Kiitos ja voimia ja iloa päiviisi!